Onko Suomessa asuntojen hintakupla vuonna 2010?

Minun mielestäni on.

Perustelen mieipiteeni seuraavasti. Asunto on sijoitus ja usein se ostetaan osin velaksi. Tänään ostetun asunnon maksuun saattaa kulua jopa 10-20 vuotta. Varat asuntolainan takaisinmaksuun tulevat ostajan palkka- ja pääomatulosta. Keskipitkällä, noin viiden vuoden jaksolla, asuntojen hintakehityksen ei pitäisi poiketa kansantuotteen kehityksestä. Kansantuote taas ei hypähtele miten sattuu – vuositasolla nousu jää muutamaan prosenttiin.

Kansantuotehan koostuu tuotannon hedelminä jaettavista palkka- ja ja pääomatuloista; bruttokansantuotteesta on tuotantovälineiden kulumisesta aiheutuvat poistot tekemättä. Siksi olisi yllättävää, ellei peräti mahdotonta, että asuntojen hinnat kohoaisivat nopeammin kuin kansantuote. Tässä oletetaan, että asuntohinnat nousevat kysynnän takia ja että kauppa käy.

Viimeisten 27 vuoden aikana vanhojen kerrostaloasuntojen keskineliöhinta onkin seuraillut bruttokansantuotteen kehitystä varsin uskollisesti. Tästä on ainoastaan kaksi poikkeusta.



Vuosina 1987-88 asuntojen hinnat kiiruhtivat selvästi kansantuotetta nopeammin. Kun kansantuote vuonna 1989 kääntyi laskuun, olivat asuntojen hinnatkin jo matkalla alamaihin. Laskua kesti vuoteen 1992, ja sen jälkeenkin asuntojen hinnat käyttäytyivät odottavan varovaisesti ennen kuin ne vuonna 1996 yhtyivät kansantuotteen kehitykseen.

Toinen hintakupla on meneillään par’aikaa. Kun Lehman-Brothers sai maailman pankkijärjestelmän polvilleen, tapahtui myös suomalaisasuntojen neliöhinnoissa nytkähdys alas. Täältä hintojen nousu kuitenkin jatkui vuosineljännes toisensa jälkeen. Vuoden 2009 loppuun mennessä hinnat olivat jo palautuneet nytkähdystä edeltäneelle tasolle, ja nousu näyttää jatkuvan.

Miten lienee kansantuotteen laita? Vuonna 2010 nytkähdystä edeltänyt tuotanto on edelleen saavuttamatta. Tämä näkyy oheisessa käyrässä niin, että kansantuote takertelee nollakasvun uralla, mutta asuntojen hinnat ovat kurottaneet melkoisen pesäeron kansantuotteeseen – semmoista ei ole nähty sitten 80-luvun lopun.

Aikanaan asuntojen neliöhinta yhtynee uudelleen kansantuotteen kehitykseen. Pelkään, että se tapahtuu niin että asuntojen hinnat putoavat n. 500 €/m².

Toivottavasti tämä analyysi on väärä. En toivo pahaa pankeille, enkä niille asunnonostajille jotka ovat käyttäneet tilaisuutta halvan lainan ottamiseen ja hankkineet väljän asunnon. Niillä kotitalouksilla, joilla kahden aikuisen työpaikat säilyvät eikä tuleva korkojen nousu vipua taloudenpitoa raiteiltaan, ei ole hätää: ulkomaanmatkoihin ja uusiin iP-laitteisiin jää vain hiukan vähemmän rahaa kulutettavaksi. Työpaikan menettäviltä, eroavilta tai ylivelkaantuneilta voi sitten taas mennä kotikin pakkohuutokauppaan, aivan kuin silloin 20 vuotta sitten.

Mihin pankkia tarvitaan?

Epäilen, että pankit ovat sotkeutuneet kehittyneisiin rahoitusinstrumentteihin niin perinpohjaisesti, etteivät enää itsekään tiedä, mihin ovat rahoja sjoittaneet. Näin kävi USA:n asuntolainajohdannaisten kanssa. Riskinä on myös, että ne antavat liikaa lainaa - tai liian alhaisella korolla - sellaisille, jotka eivät tulevaisuudessa pysty maksamaan lainojaan takaisin. Ja sitten kun Musta Pekka yksinään jää pankin käteen, huudetaan valtiota apuun!

Haluaisinkin ryhtyä uuden pankin asiakkaaksi; sellaisen, jonka pankkitoiminta on tervettä peruspankkitoimintaa.

Minä ja muut asiakkaat tallettaisimme palkkatulomme käyttötilille, maksaisimme verkkopankilla laskumme; nostaisimme tarvittaessa kortilla automaatista käteistä tai vilauttaisimme luottokorttiamme. Ylijäämän siirtäisimme korkeakorkoiselle säästötilille, joiden korko määräytyisi markkinoilla.

Ne meistä asiakkaista, jotka tarvitsisivat lainaa asunnon- tai autonostoon, saisivat pankista lainaa hankkeilleen, tosin vasta huolellisen luottokelpoisuusselvityksen jälkeen. Korko olisi vain hiukan markkinakorkoa korkeampi, jos lainanottajan palkka juoksee säännöllisesti ja vakuudet ovat kunnossa. Pankki voisi myös rahoittaa maksuvalmiita ja kannattavia yrityksiä, tietenkin sellaisia joilla on riittävät vakuudet tai takaukset.

Tässä pankissa johtajan ammattitaitoa olisi luottokelpoisuuden arviointi, hän tuntisi laumansa. Jos kannattavia hankkeita ei olisi tarjolla, hän ei lähtisi tyrkyttämää rahoja niille, joiden takaisinmaksuun ei voi luottaa, vaan sijoittaisi varat Suomen Pankkiin. Erityisen epäluuloisesti hän suhtautuisi johdannaisiin: lainan vakuudeksi eivät kelpaisi paketoidut johdannaiset, joiden taustalla oleva omaisuus on jo moneen kertaan pantattu.

Pankin työntekijöiden palkat, tietoliikenne- ym. palveluiden kulut sekä pankin omistajien osingot maksettaisiin kohtuullisista palvelumaksuista sekä otto- ja antolainauksen korkoerosta. Luottoekspansion takia antolainaus voisi olla hiukan ottolainausta runsaampaa ja siksi talletuskorotkin kohtuullisia.

Jos joku meistä asiakaista haluaisi sijoittaa osakkeisiin, johdannaisiin tai ravihevosiin, hän voisi kääntyä alan toimijan puoleen. Minä en halua, että palkkapankkini toimisi kasinona.

Niin rahan lainaamisessa kuin säästämisessäkin on kaksi osapuolta, molemmat vapaaehtoisesti mukana: asiakas ja pankki. Laina-asiakkaan tulee lähtökohtaisesti maksaa saamansa laina tulevaisuudessa takaisin - joko palkastaan tai yritystulostaan.
Pankin taas tulee taas varmistua siitä, että lainansaaja pystyy maksamaan lainansa takaisin. Säästäjän tulee voida luottaa siihen, että pankki pitää hänen rahoistaan parempaa huolta kuin hän itse – muutenhan hän piilottaisi säästönsä sukanvarteen.

Huonoina aikoina, silloin kun työttömyys uhkaa tai yritystulot supistuvat, pankin ei pidä pyrkiä käyttämään koko lainanantomahdollisuuksiaan, koska luotettavia sijoituskohteita ei silloin ole tarjolla. Tämä on käsittääkseni terveen pankkitoiminnan perusta. Pankin ansaitsemismahdollisuuksia rajoittaa kannattavien sijoituskohteiden, ei keinotekoisten luottoekspansiomahdollisuuksien puute.

Muuten, mielestäni Kreikan valtionlainat eivät ole luotettava sijoituskohde, koska Kreikka ei pysty keräämään veroja ja siten maksamaan lainojaan takaisin. Pankkini johtaja ei sellaisia papereita kehtaisi edes sijoituskohteena mainita.

Älä loukkaa ranskalaista

Jalkapallo on kansakunnan talouselämän peili. Suomalaiset ovat viheriöllä, kuten taloudessaan, ahkeria puurtajia. Toisinaan puurtamisen tuloksena saattaa olla yllättävä onnenkantamoinen, jalkapallossa maali, jopa otteluvoitto; talouspuolella saatetaan saada paperirulla tai toimiva taskupuhelin myydyksi.

Saksa ahertaa tehokkaasti, saa paljon aikaan, mutta usein kompastelee itse luomaansa byrokratiaan ja pedanttiseen nipotukseen.

Entäpä Ranska? Etelä-Afrikan potkupallokisoissa tapahtui suunnilleen seuraavaa. Ranskan pelit eivät sujuneet. Niin voi käydä kenelle tahansa – vastassa on kaiken aikaa maailman huippuja. Pelaajia harmitti, yhtä jopa niin paljon, että hän arvosteli joukkueen valmentajaa. Sellainen ei vetele, menköön kotiinsa: Ei jalkapallo yhtä miestä kaipaa. Vive la France!

Muitakin pelaajia harmitti. Ei meitä sovi kohdella kuin koiria. À la Bastille! C'est la révolution! Tai ainakin aika lähteä tallustelemaan grève-rantahiekalle. - Eivät ne pelit tosin lakkoilusta parantuneet.

Miten on taloudessa ja työelämässä? Niillä, jotka rakentavat Suomen 5. ydinvoimalaa, on varmaan ensikäden tietoa. Omat havaintoni muista yhteyksistä saavat vahvistusta potkupalloilijoiden käyttäytymisestä – ehkä tällaiset käyttäytymismallit imetään jo lastentarhassa ja nappulalligassa?

Käsitykseni on, että Ranskassa sinänsä järkevät ja tulevaisuuteen suuntautuneet yrityssaneeraukset ovat vaikeita paikkoja. Voittoa tuottavan yrityksen kun ei ole sosiaalisesti sopivaa vähentää työvoimaa. Ei, vaikka taantuma olisi jo hyvässä vauhdissa, ja yritysjohto yrittäisi säilyttää edes muutaman työpaikan.

Hanna Favorin'kin olisi voinut sanoa kansakoulun maantiedossa, että Ranskassa keskustelukulttuuri on hyvin kehittynyttä, ja asioiden perusteluun paneudutaan huolella. Siksipä yhdestä jos toisestakin liikennerikkeestä selviää selityksellä. Siitä, että perustelee oman kantansa ja käyttäytymisensä, ei ole tarpeen pelätä lisärapsuja “virkavallan vastustamisesta”, kuten maissa, joissa hallintokulttuuri juontaa juurensa itäisistä despotioista.

Niinpä sitten melkein mitä tahansa voi perustella millä tahansa. Ranskalaiset ovat karteesiolaisia, toiset enemmän ja toiset vähemmän.

Mahtaako missään muussa länsimaassa olla tapana, että työntekijät ottavat yrityksen johdon panttivangiksi työehtoneuvottelujen vauhdittamiseksi? Että paikalliset mansikanviljeliät kaatavat Espanjasta tulevat tuontimarjat maantielle. Ja että virkavalta katsoo tapauksia läpi sormien?

Jalkapallotapaus osoittaa, että pelaajat, tuo palloa potkiva proletariaatti, oli syvästi loukkaantunut joukkueenjohdon käyttäytymisestä. Ottakoon johto opikseen: Älä loukkaa ranskalaista.

Sukset kesäteloille - pyörät pyörimään

Päivä- ja yölämpötilatkin viittaavat vahvasti siihen suuntaan, että tämän kauden hiihtokelit ovat ohi. Niinpä poistin vihdoinkin voiteet jo kuukausia tyhjän panttina lojuneista suksista. Samalla kellarikierroksella kiinitin huomiota jo useita vuosia mustassa jätesäkissä kypsyneisiin jääpallovarusteisiin: Kypärä ja polvisuojat tuulettumaan, paidat ja sukat pesukoneeseen!

Juhannuksen alusviikko saa mielen herkistymään ja odotukset suuntautumaan kesäisempään liikuntaan. Erityistä huomitota saa osakseen uusi polkupyörä. Runsaan vuoden jahkailun jälkeen näet ostin upouuden Koga-Miyata Lightrunner retkipyörän.

Edellinen Mongoose kaupunkipyörä on tosin edelleen käyttökunnossa, vaikka keskiötä kiertää huolestuttavan näköinen murtuma, jonka pyöräliikkeen mekaanikko havaitsi edellisessä perushuollossa puolitoista vuotta sitten. Mongoose on palvellut uskollisesti kesästä 1996. Sillä on poljettu Alppien solateitä moneen otteeseen.

Ongelmiakin on ilmennyt: Keskiön laakerointi petti Gotthardin solan neulansilmämutkissa, onneksi alamäkeen lasketellessa, niin että onnistuin laakereita rouskutellen polkemaan Biascaan saakka, missä ystävällinen mekaanikko vaihtoi keskiöön uuden laakeripesän.

Toisena vuonna takarenkaan puolaus petti Albula-solasta alaspäin lasketellessa, ehkä siksi että jarruttelu ja raskaat tavarat muuttivat potentiaali- ja liike-energian takavanteen ylenmääräiseksi lämmöksi. Ainoastaan takahaarukka piti vanteen kuosissa viimeiset kilometrit. Onneksi La Puntista löytyi jälleen joustava mekaanikko, joka otti pyörän huomaansa niin että itapäivällä se oli taas ajokunnossa Maloja-solassa piipahtamista varten, ennen seuraavan päivän Inn-jokea Itävallan suuntaan seurailevaa osuutta.

Mongoose on toiminut työmatkapolkupyöränä jo puolitoista vuotta, mutta pidemmälle retkelle en ole sillä uskaltautunut. Jos polkimet rysähtävät työmatkalla katuun, voin jatkaa töihin bussilla tai kävellen.

Pari viikkoa sitten kävin ensimmäisellä kierroksella uudella pyörälläni. Satula tuntuu istuttavalta, kummallisen koukeron muotoinen ohjaustanko antaa mahdollisuuden vaihtaa otetta ajon aikana ja vaihteet napsahtelevat täsmällisesti kohdalleen. Kuudenkymmenenkolmen sentin runko on 190 senttiselle pyöräilijälle riittävän suuri, niin että satulan saa justeerattua sopivalle korkeudelle. Ei ajaminen kuitenkaan aivan itsestään sujunut: 90 km:n taipalen loppupuolella tuntui jo uupumuksen merkkejä, ja runsaan 4-tuntisen iltapäiväliikunnan jälkeen vesi ja pasta maisuivat eikä unentuloa tarvinnut odotella.

Kreikalle rahaa - oma valuutta takaisin

Neuvottelut rahoitusavusta Kreikan maksuvalmiuden pönkittämiseksi - muiden euroalueen maiden rahoituksella - jatkuvat kuumina Ateenan keväässä. Tärkein tulos näyttää olevan se, että Kreikalle on joka tapauksessa luvassa rahaa, eikä aivan vähän.

Summat, joista puhutaan, ovat suuria ja siksi avustusoperaation olisi perustuttava realistiseen tilannearvioon. Apu olisi suunnattava niin, että se tukisi Kreikan tulevaa talouskehitystä - eikä vain pelastaisi niitä pankkeja, jotka ovat Kreikan suurimpia velkojia.

Kreikan lähivuosien talouskehitykselle on periaatteessa kolme vaihtoehtoista näkymää.

Näinhän sen pitäisi mennä...

Muut euromaat laittavat likoon tänä vuonna ainakin tähän mennessä luvatut 45 mrd. euroa, sitten seuraavina vuosina tarpeen mukaan. Tämänhetkisen arvion mukaan tarvittaneen yhteensä ehkä 120 mrd. euroa.

Kreikan hallitus sitoutuu panemaan toimeen tarpeelliset säästöt ja rakenneuudistukset, jotka lopulta muutaman vuoden kuluttua tervehdyttävät talouden ja takaavat Kreikalle kilpailukykyisen kasvun euroalueen jäsenenä.

Oleellisena osana tätä näkymää on, että Kreikan hallitus yhdessä pääoppositiopuolueen kanssa selittää tilanteen ja sen vaatimat toimet kansalaisille. Ammattiyhdistysliike sitoutuu kansalliseen pelastushankkeeseen, hyväksyy palkanalennukset ja luopuu lakkoilusta. Villit, ääriainesten aikaansaamat lakot ja muu rettelöinti pannaan kuriin. Kansa ymmärtää tilanteen ja tukee hallituksen linjaa. Luottamusta hallitukseen lisäävät sen toimet korruption ja veronkierron vähentämiseksi.


...mutta näin siinä saattaa kuitenkin käydä

Muut euromaat osallistuvat Kreikan pelastusoperaatioon edellisen näkymän mukaisesti. Kreikan hallitus jatkaa nykyistä linjaansa ja lupaa pitkien neuvottelujen jälkeen uusia toimia.

Lakiesityksiä tehdään ja ne hyväksytään parlamentissa, mutta tuloksia ei synny. Suuret lainaerät tulevat maksuun, ja taas tarvitaan lisärahoitusta. Uusia toimia, aiempaa pitemmälle meneviä, sovitaan rahoittajien kanssa. Taas hyväksytään lakeja.

Taustalla on kuitenkin ajatus: lakeja ei tarvitse noudattaa. Nehän on säädetty rahoittajien tyydyttämiseksi, ei siksi että niitä pitäisi noudattaa.



Erilaiset ammattijärjestöt tai intressiryhmittymät panevat toimeen villejä lakkoja tai sulkevat muutoin toisilta, täysin ulkopuolisilta, työntekijäryhmiltä pääsyn työpaikoille. Tuhannet risteilymatkustajat hypistelevät luottokorttejaan ankkuroituina Pireauksen satamaan, koska villit lakot estävät maihinpääsyn.

Tuomioistuimet julistavat nämä toimet lainvastaisiksi, mutta hallitus sallii ne olemalla estämättä niitä.

Valtio ei kykene keräämään veroja ja maksuja, kun asianomaiset virkailijat eivät pääse työpaikoilleen. Kaupan ala ei saa tuontitavaroita tullivarastosta, kun tullivirkailijat eivät ole töissä.

Kreikka kuitenkin pysyy euromaana, sillä tällä välin Euroopan keskuspankki on Saksan tuella muuttanut rahapolitiikkaansa ”kasvua tukevaksi”. Talouteen on alettu pumpata rahaa, kun on tullut selväksi, että Etelä-Euroopan maat eivät kykene sopeutumaan vakaan rahanarvon oloihin. Kreikkalaisten käytettävissä olevia tuloja siis alennetaan, mutta inflaatiolla. Samalla muidenkin eurot alkavat menettää arvoaan...

Olisiko tämä parempi vaihtoehto?

Ennen mittavan pelastuspaketin hyväksymistä muut euromaat ottavat aikalisän. Ne arvioivat, että Kreikka ei yhteiskunnallisten ja taloudellisten erityispiirteidensä vuoksi yksinkertaisesti sovellu euroalueen jäseneksi. Se ei ole valmis sopeuttamaan julkista ja yksityistä taloudenpitoaan vakaan yhteisvaluutan oloihin.

Kun euroalueen ydinvaltiot eivät ole halukkaita luopumaan yhteisvaluutan aikaansaamista hyödyistä ja vakaan euron politiikasta, ne päättävät antaa huomattavaa rahoitusapua, jotta Kreikka voi ottaa käyttöön oman erillisvaluuttansa.

Tämä tarjoaa Kreikan hallitukselle mahdollisuuden tulevaisuudessa kehittää maan taloutta kreikkalaisen mallin mukaan: suhteellisen korkeata inflaatiota seuraava valuutan devalvoituminen palauttaa takaisin talouden kilpailukyvyn, aiheuttamatta yhteiskuntarauhaa rikkovia mielenosoituksia tai laajamittaista lakkoliikehdintää. Malli osoittautuu Kreikalle sopivaksi huolimatta siitä, että erillisvaluutan käyttö aiheuttaa kustannuksia. Yritykset ja julkinen sektori maksavat lainoistaan huomattavasti korkeampaa korkoa kuin euroalueen vastaavat toimijat, mutta erillisvaluutan tuomana huomattavana etuna on talouden tasaisempi kehitys.

Ydinsähkökiuas joka saunaan

Eurajoki, Pyhäjoki tai Simo saavat uutta potkua, kun uudet ydinvoimalahankkeet lähtevät käyntiin. Talouden kannalta valon ja voiman lisäkapasiteetti on hyvä päätös. Yritän perustella miksi ja kenelle.

Kansantalouden kannalta investoinnit, siis "kiinteän pääoman bruttomuodostus", on - ainakin lyhyellä tähtäyksellä - aina toivottavaa. Vaikeinta on löytää investoija, joka uskoo hankkeeseen niin paljon, että on valmis ottamaan pankista lainaa, käärimään hihat ja laittamaan kauhan heilumaan. Kansantalouden kannalta houkutus on siinä, että investoinneissa pankeista saadaan talouteen rahaa lähestulkoon välittömästi, eivätkä yksityisen ja julkisen kulutuksen rajoitukset jarruta rahankäyttöä. Yksityistä kulutusta kun rajoittavat kotitalouksien tulot tai viimekädessä luottokelpoisuus - julkista taas verotulot ja budjettivaje.

Investoinnit ovat hyväksi kansantaloudelle siksi, että ne tuovat tuloa yrittäjille ja palkkaa työntekijöille. Myös tuonti lisääntyy, mutta vempeleiden ja nippeleden tuonti ulkomailta tuo työtä myös kotimaahan, sillä putket ja piuhat täytyy ruuvata paikoilleen Suomen kylmissä oloissa. Ainapa joku suomalainenkin asentaja pääsee pois kortistosta jonkun puolalais- tai venäläisporukan jatkoksi työkalupakkia kantamaan.

Yrittäjien tulot samoin kuin työntekijöiden palkat maksetaan lainarahalla hankkeen toteutusaikana, joten ne kaunistavat kansantuotelukuja jo niinä kuukausina, vuosineljänneksinä ja vuosina kun hanke on käynnissä. Lisäksi Simon ja Eurajoen isännät voivat vuokrata aittansa ja latonsa ulkomaisten työporukoiden asunnoiksi ja näin rahaa pujahtaa lisää Suomen kansantalouteen, vaikka työvoima tulisi ulkomailta.

Kaikki tämä talouden kasvu lähtee siis käyntiin lainarahalla, eikä se ole keneltäkään pois. Ylistetty olkoon se rohkea yrittäjä joka moiseen hyväntekeväisyyteen ryhtyy!

Hankkeen mahdollisia toteuttajia on jo jonossa odottamassa tarjouskilpailun alkua. Nämä yritykset Ranskasta, Saksasta, Venäjältä, Yhdysvalloista tai Koreasta ovat kiinnostuneet voittamaan hankkeen itselleen, koska useimmiten tarjoukset ovat niin hinnoitellut, että hankkeen toteuttaja saa tilaajalta kulujensa lisäksi voittoa osakkeenomistajien tuottovaatimusten tyydyttämiseksi.

Toteuttajienkin käsiin raha kiertää nopeasti: lainaa tarvitaan, mutta vain siihen asti, että laitos valmistuu ja tilaaja maksaa viimeisen erän kun voimalaitos hyrähtää käyntiin ja alkaa tuottaa sähköä. Suuressa hankkeessa on mahdollista taitavan toteutuksen avulla saavuttaa erittäin hyvä kannattavuus, mikä lisää kiusausta vaikuttaa oman tarjouksen hyväksymiseen valinnan avainhenkilöille suunnatuin lahjuksin. Onneksi Suomessa sellainen peli ei toimi, ja useimpien tarjoajien omat eettiset säännötkin kieltävät tällaisen toiminnan.

Hyötyjiä ovat ne kunnat jotka saavat tällaisen suurhankkeen houkuteltua alueelleen. Hankkeen toteutusaikana se työllistää myös sellaista työvoimaa, joka muutoin on vaikeasti työllistyvää. Kaikeinlainen taloudellinen toimeliaisuus lisääntyy toteutuspaikkakunnalla ja lähikunnissa: asuntoihin löytyy vuokralaisia ja kauppa käy kun matkatyöläiset hankkivat eväitä.

Pidemmällä tähtäyksellä sijaintikunnat pääsevät hyötymään vuosikymmeniksi voimalaitosten maksamista kiinteistöveroista. Mahtavatko Eurajoen suunnistajat saada harjoitushallin tunturisuunnistuksen talviharjoittelua varten?

Todellista rohkeutta ja kylmäpäisyyttä vaatii se, että uskaltautuu pankinjohtajan puheille pyytämään muutaman miljardin lainaa ydinvoimalaitoksen toteuttamista varten. Hallitus, sijoituskunnat, voimalaitostoimittajat, suuremmant ja pienemmät alihankintayritykset sekä paikalliset asentajat ovat jo ahnaina odottamassa osaansa muutaman seuraavan vuoden aikana jaettavasta potista.

Sijoittamisen ajatuksena on, että rahoittajien tuella tehdään investointivaiheessa rahantekokone, johon sijoitetut rahat saadaan takaisin tulevien vuosien ja vuosikymmenten tulovirtana. Usein julkisia suurinvestointeja on hankala perustella. Esimerkiksi moottoritien rakentamisen jälkeen kukaan ei hyödy niistä pennin pyörylää tulovirtana (paitsi Lahden moottoritiestä), varsinkaan kun ihmiset muuttavat moottoritien myötä kasvukeskuksista kauemmas asumaan - ja sitten kolhivat toisiaan ja stressaantuvat kun moottoritie tukkeutuu ruuhka-aikana.

Ydinvoimalan kohdalla kaikki on toisin, ja investointi takaa varman tulovirran kymmeniksi vuosiksi. Lainan takaisinmaksun hoitavat korkojen kanssa sähkön ostajat. Sähkön kuluttajia ovat Suomen kaikki kolmatta miljoonaa kotitaloutta sekä teollisuus. Rapistuva savupiipputeollisuus on lyömässä laudat oviin ja siirtymässä halvemman raaka-aineen ja työvoiman perässä kaukomaille, mutta jäljelle jäävät nuo kaksi ja puoli miljoonaa kotitaloutta, jotka omistavat noin puoli miljoonaa kesämökkiä.

Kotitalouksien sähköntarve on loputon. Arktisissa oloissa sähkön lämmityskysynnän voi moninkertaistaa: Nokeavat öljy-, kaasu- ja puulämmitykset on syytä korvata puhtaalla ydinsähkölämmityksellä. Puoli miljoonaa kesämökkiä on puuttuvilta osin sähköistettävä, jotta syöpää aiheuttavien pienhiukkasten tuotanto lakkaa; saunojen kiukaat tulee vaihtaa sähkölämmitteisiksi. Taloyhtiöiden tulee hiekoituksen sijaan asentaa vastukset piha-alueille. Kävelykadut on sähköistettävä. Laskettelurinteisiin on asennettava kaamoksen ajaksi ulkoilmasolariumlaitteet...

Tällaisella sähkönkulutuksen kasvuskenaariolla ydinvoimalaitokset ovat kannattavia myös niiden tilaajille, eivätkä vain lyhytnäköisesti kansantaloudelle, laitosten toimittajille ja sijaintikunnille. Ja onko ainoakaan tuotettu wattitunti jäänyt koskaan kuluttamatta?

Höpötuhkaa

Tänään 18. huhtikuuta 2010 aurinko on paistanut koko päivän siniseltä taivaalta, kuten eilenkin. Taivaalla ei näy edes ypöyksinäistä kumpupilveä, näkyvästä tuhkasta puhumattakan. On myös hiljaista: läheinen lentokenttä on suljettuna jo kolmatta päivää.

Tällaisessa hiljaisuudessa alkavat salaliittoteoriat itää...

Ainakin pari suomalaisministeriä lähti Espanjasta kohti kotimaata juna- ja autokyydillä. Tuollainen maamatka vie pari-kolme päivää, lentokone taittaa taipaleen muutamassa tunnissa. Onko ministereillä siis jo etukäteen tiedossa, että poikkeustilanne kestää vielä useita päiviä? Ilmeisesti tuhkalakon alku ei ollut tiedossa, elleivät nämä sitten halunneet välttää kiusallisia kysymyksiä vaalirahoituksesta ja ulkomaalaispolitiikasta kotimaassaan.

Onkin uskottaavaa, ettei ministereillä ollut tietoa tulevasta poikkeustilasta. Suomihan ei ole aivan siellä EU:n tiiveimmässä ytimessä silloin kun kyseessä ovat ulkoasiat, koskivatpa ne sitten terrorismia, tuhkapilviä tai ulkoavaruuden olentoja. Sen sijaan päättäväinen ministeri varmaankin saa pätevän ja luottamuksellisen alustuksen sen jälkeen kun tilanne on jo päällä, varsinkin jos häneltä odotetaan asian tiimoilta rahoituspanosta.

Onko tuhkan takana maailmanlaajuinen vipurahasto? Logiikka on yksinkertainen: Rahasto on myynyt lyhyeksi, siis omistamatta myynnin kohdetta, lentoyhtiöiden osakkeita, ja odottanut, että hinnat laskevat ennen luovutusta. Jotta hinta olisi riittävän alhainen, lentoliikenteen täytyi kohdata yllättäviä vaikeuksia. Nämä on saatu aikaan syöksemällä amerikkalaisia asuntovelkakirjajohdannaispapereita pieneen islantilaiseen tulivuoreen. Maan ilmatieteen laitos piti huolen lopusta.

Islannissa kun ollaan, mieleen tulee, että finanssialalla kannuksensa hankkineet veljekset ovat siirtyneet pankkitöiden loputtua Islannin ilmatieteen laitokselle. Sekä talouden että sään mallintaminen edellyttävät, näin ajattelen, hyvinkin samanlaista matematiikkaa. Ainakin ennusteet menevät yhtä lailla pieleen. Edellisessä hankkeessahan pienen Islannin rahoilla oltiin ostamassa koko maailma. Vipuvarsi ei kuitenkaan ollut tarpeeksi pitkä ja vahva, niinpä juttu meni mönkään. Onkohan nyt pienen Islannin tuhkavaroilla pysäytetty suurin osa Euroopan lentoliikenteestä?

Koska tuhkaa ei edelleenkään taivaalla näy, mutta lentokoneet pysyvät maassa, tulee mieleen, että tuhka on silkkaa hämäystä. Tarkoituksena on estää fundamentalistien (en voi mainita mitään uskontokuntaa, jottei verkkopäiväkirjani syytettäisi kiihotuksesta kansanryhmää vastaan) suunnittelelma laaja terrori-isku.

Viranomaiset eivät tietenkään voi paljastaa, mistä on kyse. Se olisi osoitus ylenmääräisestä avoimuudesta. Lisäksi tiedot voivat olla vääriä, kuten Irakin sodan lietsomisessa, ja se voisi olla kiusallista. Niinpä on pitänyt kehittää peitetarina ja siihen saa pikkuruisen islantilaisen tulivuoren tuprahdus kelvata.

Ilmatieteen laitokset on kyllä jotenkin täytynyt saada juoneen mukaan, sitä ei tässä teoriassa voi ohittaa. Elleivät salaisen palvelun agentit ole onnistuneet manipuloimaan Pohjois-Atlantilla sijaitsevia ilmatieteellisiä mittauspisteitä. Niitähän ei taida olla kovin tiheässä, ainakaan yhtä tiheässä kuin maankamaralla. Mikäli tästä on kyse, operaation on ollut ennenkuulumaton menestys: Harva lentokone on päässyt ilmaan, eikä ainoatakaan ole räjäytetty ilmassa tai ohjastettu kohti asutuskeskusta tai ydinlaitosta.

Vaikka edelleen kieltäydyn uskomasta, että tuhkapilvi on vain sitä mitä se on, tuottaa salajuonen tarkempi hamottaminen minulle vaikeuksia. Varsinkin jos juonen takana ovat vapaamuurarit, ulkoavaruuden olennot tai jonkin uskontokunnan kaikkivaltias.

Lopuksi ei ole syytä ylenkatsoa sitäkään seikkaa, että vappu on lähestymässä ja näihin aikoihin teekkaripiireissä kuhisee. Euroopan lentoliikenteen pysähtyminen täyttää kaikki ylenmäärin onnistuneen teekkarijäynän piirteet. Miten ne sen tekivät, sitä en tosin rohkene lähteä arvailemaan.

Massajuoksujen lähtöjärjestys

Massajuoksutapahtumissa lähetetään yhtaikaa tuhansia juoksijoita matkaan. Ruuhkia ja ohituksia ei voitane välttää, mutta niitä voi minimoida. Parahultaisessa tapauksessa juoksijat ammutaan matkaan samassa järjestyksessä kuin he saapuvat maaliin: kiiresimmät eturivissä ja leppoisimmat taivaltajat jonon hännillä.

Tällä periaatteella ruuhkien ja ohitusten määrä minimoituu. Lähtölaukauksen jälkeen jono venyy kun nopeammat juoksijat kasvattavat välimatkaa hitaampiin. Erot kasvavat matkan myötä eikä synny ohitustarvetta.

Useissa massajuoksuissa ajanmittaukseen käytetään kenkään kiinnitettävää mikrosirua, joka luetaan juoksijan ylittäessä reitille asetetun anturin. Lähtölaukauksen jälkeen juoksijat ylittävät ensimmäisen anturin, jolloin „nettoajan“ laskenta alkaa. „Bruttoaika“ alkaa juosta lähtölaukauksesta. Maalianturin ylitys pysäyttää ajan laskemisen.

Massajuoksujen lähtöjärjestelyjen hyvyyttä voi arvioida vertailemalla nopeimpien juoksijoiden brutto- ja nettoaikojen eroja. Jos lähtöjärjestelyt ovat hyvät – lähtöalueella on riittävästi tilaa ja juoksijat jo alun alkaen oikeassa järjestyksessä – kärkijuoksijoiden brutto- ja nettoaikojen erot ovat pienet. Heidän ei tarvitse jonottaa ennen ensimmäiselle anturille saapumista eikä ohitella hitaampiaan myöhemminkään taipaleella.

Vertailin lähtöjärjestelyjen hyvyyttä kahden massajuoksutapahtuman kesken. Tapahtumat olivat ING Europe-Marathon Luxembourg (23. 5. 2009) ja Helsinki City Marathon (15. 8. 2009). Molempiin osallistui tuhansia juoksijoita.

Kopioin Excel taulukkoon jlukisista tulosluetteloista tuhannen ensimmäisen juoksijan brutto- ja nettoajat. Laskin niiden erotuksen (käytin 0:aa niille 98 juoksijalle, joilta puuttui teknisten ongelmien takia nettoaika HCM:ssa).

Tapahtumissa oli eroa! Tuhat ensimmäistä juoksijaa odotteli Helsingissä lähtölaukauksen jälkeen yhteensä 11 tuntia ennen nettoajan laskemisen alkua. Luxeburgissa tuhat ensimmäistä käytti odotteluun aikaa peräti 40 tuntia. Juoksijaa kohti jonotusaika oli Helsingissä 40 sekuntia ja Luxemburgissa 2 minuuttia 24 sekuntia. Kauimmillaan tuhannen parhaan joukkoon mahtunut odotteli Helsingissä neljä ja puoli minuuttia (sijalla 790), Luxemburgissa kahdeksan ja puoli (sijalla 415).

Tämän perusteella Helsingin lähtöjärjestelyt ovat paljon paremmat. Lähtöalueella oli mahdolisesti enemmän tilaa, ja erityisesti Helsingissä oli onnistuttu sijoittelemaan juoksijat oikeaan järjestykseen jo ennen maratonin alkua.

Tämä vertailu on vain suuntaa-antava. Tapahtumat ovat erilaisia, enkä ottanut huomioon sitä, että Luxemburgissa juostiin samaan aikaan puolimaratoni.

Laihdutusvinkki: uloshengityksellä sutjakaksi

Monen liikunta-aiheisen verkkopäiväkirjan aiheena on laihtuminen. Tässä on tarjolla painonpudotukseen pari ilmaista vinkkiä, jotka perustuvat hyvin unohdettuun koulubiologiaan ja ennakkoluulottomaan ajatteluun.

Tunnettua on, että terveellä ihmisellä kiinteä ja nestemäinen ravinto tulee elimistöön suun kautta. Bulimiasta kärsivillä se myös poistuu suun kautta. Muilla ruoka kulkee siististi suoliston läpi, ja matkalla ruoasta imeytyy elimistöön nestettä sekä erilaisten entsyymien ja muiden liuottimien pilkkomia eloperäisiä hiiliyhdisteitä: hiilihydraatteja, rasvahappoja, valkuaisaineita - hiukkasen myös hivenaineita. Veri kuljettaa eloperäiset hiiliyhdisteet aivoihin, maksaan, lihaksiin tai muualle solujen ravinnoksi.

Osa hiiliyhdisteistä varastoituu hyvinä päivinä elimistöön rasvana, pahan päivän varalle.

Koska nykyään on selvästi enemmän hyviä kuin pahoja päiviä, ainakin ravinnonsaannin kannalta, rasvaa tuppaa kertymään elimistöön liikaa. Viime vuosina on erityisesti huolestuttu rasvan kertymisestä varusmiesten elimistöön, joko ennen palvelusta tai sen aikana. Tästä voinee päätellä, että varusmiesten päivät ovat niitä hyviä, ainakin ravinnonsaannin kannalta, ja ehkä niitä siksi niin tarkkaan laketaankin.

Mutta seuratkaamme rasvan kulkua: miten se sitten poistuu elimistöstä? Toisinaan rasvaimulla, mutta useimmiten uloshengittämällä. - Tämä on tavallaan itsestäänselvyys, mutta jotenkin se tuntuu yllättävältä, ainakin minulle.

Soluhengityksessä happi ja eloperäiset hiiliyhdisteet vapauttavat energiaa solujen käyttöön. Tuloksena syntyy vettä ja hiilidioksidia, sekä hurjasti hengen- ja ruumiintuotteita. Vesi poistuu hikoilemalla ja omia teitään, ja matkalla siihen liukenee typpiperäisiä suoloja ynnä muuta kuonaa. Mutta rasvojen hiili poistuu elimistöstä hengittämällä, ellei se nyt sitten paakkuunnu valtimoihin jonkinlaisina kolesteroli yhdisteinä.

Veden kulku elimistön läpi ei ole suorassa suhteessa hiilidioksidin muodostumiseen. Koska vettä käytetään myös lämmönsäätelyyn, suurin osa vedestä vain käväisee elimistössä, sitoutumatta koskaan rasvamolekyyleihin.

Painonhallinnan avain on siis uloshengitys. Hiiltä pitää uloshengittää enemmän kuin sitä syö. Niin helppoa on laihtuminen.

Nukkuminen on painonhallinnan kannalta otollista aikaa. Silloin hiilen sisäänotto on minimissään - ellei satu syömään unissaan - mutta tasainen hengitys poistaa hiilidioksidia hitaasti mutta varmasti.

Hengästymistä aiheuttava liikunta on niin ikään oiva tapa päästä eroon hiilidioksidista. Lämmönsäätelyn takia tosin suurin osa painon alenemasta johtuu nestehukasta, mutta kyllä liikunnan yhteydessä hiiltäkin poistuu, olipa hiilen lähteenä sitten maksan tai lihasten glykogeeni - tai rasvasolut.

Liike-elämän palveluiden käyttö 2003-2006

Edellinen viikonloppukirjoitus kiinnitti huomioni Tilastokeskuksen toimialaluokituksen ryhmään "K74" Liike-elämää palveleva toiminta, joka on näennäisesti vetänyt viime vuosien talouskasvua.

Kyse on palveluista, jonka kulutusta me tavalliset kuluttajat tuskin olemme lisänneet miljarditolkulla viime vuosina. Tosin toimialaan kuuluvat mm. lakipalvelut, joille saattaa ilmetä kasvavaa kysyntää huonosti valitun puolison tai naapurien kanssa rettelöidessä.

Kuka siis ostaa liike-elämän palveluita? Sen pitäisi käydä ilmi Tilastokeskuksen panos-tuotos taulukoista. - Lukijat oikaiskoot minua, mikäli tulkitsen lukuja väärin. Jos niin teen, en tee sitä tahallani vaan silkasta tyhmyydestä.

Panos-tuotos taulukot kuvaavat palvelujen hankintaa ostohintaisina. Se on eri asia kuin toiminnan tuottama arvonlisä, mutta kelvatkoon tässä yhteydessä.

Liike-elämän palveluiden käyttö lisääntyi 5,4 miljardia euroa vuosina 2003-2006. Tästä viennin kasvun osuus oli 1.4 miljardia, josta melkein kaikki oli vientiä EU:n ulkopuolelle.

Ei liene yllätys, että teollisuudessa liike-elämän palveluiden käyttöä lisäsi eniten "Radio-, televisio- ja tietoliikennevälineiden valmistus", lähes 0,9 miljardilla. Tämä toimiala ei taida olla mitään kuvaputkien ja putkiradioinen valmistusta, vaan toiminnan takana on N-alkuinen klusteri.

Rakennustoiminta lisäsi liike-elämän palveluiden käyttöä 0,3 miljardilla, elintarvike-, puutuote ja koneteollisuus kukin n. 0,1 miljardilla.

Kauppa lisäsi voimakkaasti näiden palvelujen käyttöä: tukkukauppa ja agentuuritoiminta 0,3:lla, moottoriajoneuvojen ja polttoaineiden kauppa sekä vähittäiskauppa kumpikin 0,2 miljardilla.

Palvelupuolelta löytyy kuitenkin kaikkein suurin kummajainen: liike-elämää palveleva toiminta osti välituotteeksi saman toimialan palveluita vuonna 2006 peräti 0,6 miljardilla eurolla enemmän kuin vuonna 2003.

Näyttääpä siltä, että kirjanpitäjät, lakimiehet ja insinöörit ovat vihdoinkin keksineet talouskasvua tuottavan ikiliikkujan!

Mistä talouskasvu on viime vuosina tullut?

Ensinnä tulisi mieleen, että kauppa on kasvanut, kun kuluttajat ovat vaihtaneet tietokoneet, matkapuhelimet, käyttöjärjestelmät ja tuulipuvut uudempiin vuosimalleihin usean kerran vuodessa.

Toiseksi arvaisin, että teollisuus on edelleen Suomen talouden tukijalka, ja entistä kiiltävämmät paperilaadut, massiivisemmat dieselmoottorit, sulavalinjaisemmat matkapuhelimet ja omatoimisemmat laitteet sekä kojeet valloittavat maailmaa ja tuottavat palkka- ja pääomatuloja valtion verotettavaksi talouden pyörittämiseksi.

Kolmantena ehdokkaana on rakennustoiminta, joka sentään näkyy kaikkialla levittämässä entistä ohuempia asfaltti-, betoni- ja maalikerroksia entistä pidemmille tie- ja katuosuksille sekä korkeammille seinille.

Kolmas arvaus meni oikeaan suuntaan, muttei osunut nappiin sekään.

Tilastokeskuksen vanhassa toimialaluokituksessa on kummajaisena "Kiinteistö- ja liike-elämän palvelut". Absoluuttisina lukuina "K" toimiala on kasvanut paljon ja tasaisesti vuosina 2002-2003.



Kiinteistö- ja liike-elämän palvelut koostuu kahdesta tasavahvasta komponentista. Ensimmäinen on asuntojen vuokraus. Tämä tuntuu uskottavalta: monet asuvat vuokralla ja vuokrat ovat korkeita. Mahtaako luvun takana piileksiä myös omistusasumisen laskennallinen vuokratuotto, jota kasvuhaluiset poliitikot tuskin malttavat kovin pitkään olla verottamatta?

Toisena komponenttina on - ainakin minulle yllätykseksi - erilainen liike-elämää palveleva toiminta. Kirjanpito, insinööri- ja konsulttitoimistot kuuluvat tähän luokkaan. - Kyllähän noita konsultteja parveilee varsinkin julkishallinnon rakennusten ala-auloissa verkkojaan virittelemässä, mutta se, että toimialan kasvu, siis euroissa mitattuna, on viime vuosina ylittänyt kaupan, majoitustoiminnan, liikenteen ja hyvinä vuosina peräti rakennustoiminnankin yksittäisen arvonlisän, se on lähestulkoon järkyttävää.

Teollisuus kokonaisuutena on kumminkin hyvien vuosien kasvuhuumassa onnistunut tuottamaan enemmän palkkoina ja pääomatuloina jaettavaa ja verotettavaa kuin konsulttipalvelut yksinään.

Insinöörituttavat aikoinaan naureskelivat palveluyhteiskuntaan siirtymistä: Ei sellainen kasvu pitkälle vie, että aletaan pestä toinen toistemme sukkia. Kyllä teollinen valmistus on ja pysyy Suomen talouden perustana. - Palveluyhteiskunnan suuntaan on kuitenkin menty jo niin pitkälle, että sukanpesupalvelut tarvinnevat konsultteja markkinoinnin, tuotannon ja kirjanpidon asiantuntijatehtäviin.

Taitaapa siinä sukanpesijälle jäädä aika pieni siivu elämiseen.

Talousoptimismin innostama joukkovoima tiivistyy satamissa

Satamatyö on kieltämättä vaativaa. Pakkasrajoja ei tunneta, ympärillä liikkuu ahtaissa tiloissa suuria koneita ja raskaita taakkoja. Möljä on usein liukas ja bulkkialuksen ruumassa ahtaaja saa limakalvoilleen juuri sellaista pölyä, mitä on laivaan ahtaamassa tai sieltä purkamassa. Työtahti on kiivas, sillä laivoilla on kiire tuottamaan korkoa sijoituksille.

Siitä huolimatta, että ahtaaja on palkkansa ansainnut, minua ihmetyttää suuresti lakon ajakohdan valinta. Jollei nyt syynä satu olemaan hyvät maaliskuiset pilkkisäät.

Olisikohan käynyt niin, että perusteettoman talousoptimismin rekyyli on iskenyt takaisin?

Suomen taloudessa menee heikosti. Bruttokansantuote laski viime vuonna yli seitsemän prosenttia, enemmän kuin 90-luvun lamassa. Erityisesti supistuneen ulkomaankaupan hyydyttämä teollisuustuotanto putosi, peräti viidenneksellä. Eniten supistuivat metalli- ja paperiteollisuus. Juuri näiden toimialojen tuotteet kulkevat satamien kautta. Niinpä ahtaajien luulisikin suhtautuvan nöyrästi tulevaisuuteensa.

Positiivinen ajattelu on eräänlainen ratkaisu silloin, kun asiat menevät huonosti. Talousoptimismissa pyritään muun muassa nytkähdyttämään talouskaruselli iloisempaan vauhtiin lisäämällä yksityistä kulutusta. Vuonna 2009 yksityinen kulutus, joka oli noin kaksinkertainen verrattuna julkiseen kulutukseen, väheni vain pari prosenttia, ja oli yli puolet bruttokansantuotteesta.

Koska yksityisen kulutuksen osuus talouskarusellin pyörittäjänä on noinkin merkittävä, tuntuu ymmärrettävältä, että taloutta yritetään saada pyörimään kannustamalla kuluttajia kuluttamaan.

Mutta kukapa uskaltaisi kuluttaa, jos tulevaisuus näyttää synkältä? Siksi tarvitaan positiivisia viestejä siitä, miten talous ikään kuin jo olisi kääntynyt kasvuun. Huolimatta siitä, että ainakin vienti vielä takkuaa.

Ja keitä ovat nämä potentiaaliset kuluttajat, positiivisten talousuutisten kohteet? Keitäpä muita kuin minä, sinä ja - muiden mukana - satamien ahtaajat.

Viimeksi mainitun ryhmän kohdalla talousoptimismin viesti näyttää menneen erityisen hyvin perille. He kun ovat jo ulosmittaamassa kasvun hedelmiä, ennen kuin kasvu on edes nytkähtänyt liikkeelle. Onnea vaan yritykseen.

Murtomaahiihtoa Juran parvella

Mitä tarvitaan nautinnolliseen hiihtokokemukseen? Lunta, latu ja sopivat hiihtovälineet, niillä pääsee jo pitkälle. Muutakin saa olla. Lämpötila saa mielellään olla sopiva - ei liian kylmä eikä liian lämmin. Ihanteellisena pidän n. 4 +/- 2 pakkasastetta. Tällaisessa lämpötilassa suksen saa helposti luistamaan ja pitämäänkin, ellei latu ole jäinen. Jollei viima puhalla liian ankarasti, pikkupakkasessa ei myöskään tule kylmä, ja hiihtolämpötilan voi säätää sopivaksi vaatevalinnoilla.

Ei ole myöskään yhdentekevää, mihin latu on vedetty. Vaihtelevuus on valttia: saa olla metsää ja peltoa, ylämäkeä ja alamäkeä, suoraa ja mutkaa. Ei kuitenkaan mitään liiaksi.


Vaihtelevuutta lisää, jos latuja on riittävästi. Pientä 1,5 kilometrin pururataa voi kyllä paremman puutteessa tahkota jonkin kierroksen, mutta mieluisampaa on hiihtää pidempiä osuuksia. Hiihtolomapäivän aikana voi helposti hiihdellä 20-40 kilometriä. Jos hiihtelyä harrastaa useampana päivänä, on eduksi, että reittejä voi valita sään, voimien ja mielijohteen mukaan. Siksipä se, että käytettävissä on kunnollinen latuverkko, ei ainoastaa ladunpätkä, lisää hiihtelijän tyytyväisyyttä.


Hiihdellessä kuluu voimia ja tulee nälkä. Pysähtyessä voi tulla vilu, jolloin kuuma tee tai keitto on paikallaan. Tähän voi varautua pakkaamalla reppuun matkakeittiön: termospullon, voileipiä, suklaata, hedelmiä, rusinoita ja litratolkulla vettä. Mieluisampaa on kuitenkin istahtaa lämpimään majaan, uunin lähelle, ja kuivatella ruokaa odotellessa pipoa ja lapasia.



Helsingin keskuspuistossa on talvisaikaan useinkin hyvät olosuhteet perinteiselle murtomaahiihdolle. Tänä talvena lunta on riittänyt, onpa tosin pakkastakin. Vaan ei ole häpeilemistä Keski-Euroopan laduillakaan.

Sveitsin ja Ranskan Jurassa ja Alpeilla on lukuisia lomakohteita, joissa edellytykset hiihtelyyn ovat suorastaan kadehdittavat: Ladut ajetaan päivittäin ja ne ovat riittävän pitkiä, niin etteivät edes bussilastilliset laduille tuotuja koululaisia häiritse rauhaa muualla kuin parkkipaikkojen välittömässä läheisyydessä. Lämpötila keskieurooppalaisilla laduilla laskee harvoin arktisiin lukemiin. Helmikuussakin on jo kevään tuntua aurinkoisina päivinä. Murtomaahiihtoladut on järjestään ajettu laaksoihin ja tasamaille, metsiin ja pelloille. Hiihdellessä harvoin tarvitsee ylittää teitä.

Erityisen kiitoksen ansaitsee vuoriston ruokahuolto. Lämmintä keittoa, perunaa, juustoa ja kinkkua löytyy useasta hiihtomajasta. Lomaviikon eri päivinä voi käydä lounaalla eri paikoissa - tai vaihtoehtoisesti nauttia teetä termospullosta lumisen kuusen juurella tai aurinkoisella terassilla.

Taloustieteen ennustavuusvajaus

Taloustieteellä on kovasti pyrkyä eksaktien tieteiden joukkoon. Tämä käy ilmi, jos selailee alan edistyneempiä oppikirjoja. Eipä taida sellaista ylemmän matematiikan aluetta löytyä, jolla ei olisi yritetty selittää talouden rakenteita ja kehitystä.

Kuten muissakin tieteissä, teorioilta voi odottaa, että ne toimivat käytännössä. Insinöörit saavat sähkömoottorin pyörimään, vieläpä halutulla kierrosnopeudella. Kemistit onnistuvat tekemään Päijänteen vedestä juomakelpoista, jopa Vantaankin. Fyysikot ovat onnistuneet hallitsemaan, joissakin oloissa, radioaktiivista hajoamista.

Kaikki nämä eksaktien luonnontieteiden esimerkit perustuvat teorioihin ja malleihin. On huolelisesti tarkkailtu luontoa, tehty kokeita, havaintoja; on kokeiltu ja erehdytty sekä opittu erehdyksistä. Tuloksena on saatu malleja, jotka toimivat - joiden avulla onnistutaan ennustamaan kohdejärjestelmien käyttäytymistä.

Työkaluna kaytetään matematiikkaa. Ja kuten minkä tahansa tarvekalun kohdalla, käyttö on auttanut parantamaan työkaluja; työkalujen parantaminen on auttanut parantamaan teorioita ja niin edellen. On syntynyt itseään vahvistava prosessi, edistystä.

Miten on taloustieteen laita? Työkaluihin - useimmiten muiden tieteiden tarjoamiin - tartutaan hanakasti ja intoa puhkuen. Silti, säännöllisesti tapahtuu niin, että talouskriisit yllättävät monet. Joukossa on kuitenkin aina niitä jotka ennustivat kriisin jo aikoja sitten. Tämän saamme tosin tietää aina jälkikäteen.

Nämä taloustieteilijät ja -toimittajat ovat melkoisen sekalainen joukko, kukin vetämässä omaan suuntaansa. Vaikuttaa siltä, että ei ole yhtä ymmärrystä tieteen perusteista, niin että edes perusasioista vallitsisi yhteisymmärrys. Vapauttaako markkinoita vai elvyttää? Ja mitä sitten tapahtuu?

Luonnontieteisiin verrattuna talousmiesten toiminta muistuttaa eniten niitä kokeita, joita vuonna 1986 keväisenä yönä tehtiin unenpöpperössä Tsernobylin ydinreaktorissa. Talouskokeiden tulokset tosin tulevat monin verroin kalliimmiksi.

Sivistyksen kehto kaatumaisillaan

Kreikka on sivistyksen kehto, mutta tuo kehto heiluu rahamarkkinoilla kuin lastu Egeanmeren laineilla. Eikä pelkästään rahamarkkinoilla: kreikkalaiset ovat itse keikuttamassa kehtoansa entistä huimempaan vauhtiin.

Maanviljelijät sulkivat sisämaan solat jo viikkoja sitten, ties miksi, mutta tiesulut on hiljattain purettu. Kiristäminen taisi taas tuottaa tulosta?

Hallitus ponnistelee Herkuleen lailla rahoittajien luottamuksen saavuttamiseksi. Ministerit kiertävät maailmaa rahan ja poliittisen tuen perässä kuin Odysseus aikoinaan.

Keskeinen ratkaisu valtion rahoitusalijäämän tasapainottamiseen on veronkierron estäminen. Myös julkisen sektorin palkkoja uhataan leikata. Tämä on saanut kansan kaduille, eikä se paranna rahoittajien luottamusta.

Kreikka on mainio matkailumaa. Alkuperäiskunnossa olevat rauniot, rehelliset ja ystävälliset matkailualan työntekijät, aurinko, meri, ruoka ja viini - mitä muuta matkailija voisi kaivata? Saaristossa yhdyskuntarakenne on pidetty ihmisen mittaisena. Hyvän käsityksen tästä saa vierailemalla Samokselta Kusadasissa: Vathissa tai Pythagorionissa ei näy jälkeäkään Kusadasin magalomanisista jättiläishotelleista ja lomabetonilähiöistä.

Kreikka oli onnensa kukkuloilla, kurottamassa Olympon jumalien seuraan vuosikymmenen alussa. Ensinnäkin, Kreikka oli liittynyt euroalueeseen, kaikkien yllätykseksi, ainakin paikallisten tilastoviranomaisten - niin parhaansa kuin olivatkin tehneet tilastojen väärentämiseksi lähentymiskriteerien vaatimuksiin sopiviksi.

Ja parempaa seurasi: Euroopan jalkapallomestaruus tuli yllätyksenä, samoin syrtakin tahdissa kiihtyneet Olympiakisojen valmistelut, jotka kulminoituivat - jälleen kaikkien hämmästykseksi - erinomaisen onnistuneiksi kisoiksi. Kaiken tämän kruunasi ruotsalaistypsyn Kreikalle saavuttama Eurovision laulukilpailun voitto - aivan kuin paksussa sokeriliemessä uitettu, E-vitamiineilla punaiseksi kyllästetty kirsikka kruunaa kermakakun .

Näistä ruumin- ja hengenkulttuurin korkeuksista on sittemmin tultu syvälle, nopeasti ja voimalla.

Talouskaruselli

Talouskasvua ja melkein kaikkea mitataan nykyään bruttokansantuotteen kasvulla. Siksi on kiehtovaa ruotia, mistä se kasvu tulee. Ja ennen kuin päästään käsiksi kasvuun, on ymäärettävä mitä se bruttokansantuote oikein on - eli miten sitä mitataan. Jonkin aikaa sitten lähdin hakemaa valaistusta näistä asioista, ja olen kyllä edelleen sillä tiellä.

Ensimmäinen valaistunut havaintoni tällä alalla on, että bruttokansantuote on kasallisvaltion tuloveroilmoitus. Alunperin se kehitettiin Kansainliiton tai Yhdistyneiden kansakuntien tarpeisiin, mittaamaan jäsenmaksujen maksukykyä. Periaate on, että rikkaat maksakoot enemmän. Kuka sitten on rikas ja kuka köyhä? No se selviää bruttokansantuotteen perusteella.

Loppu on historiaa. Jos omistat vasaran, kaikki näyttää naulalta. Ja jos käytössäsi on bruttokansantuote käy samoin: instrumenttia käytetään paremman puutteessa kuin vasaraa aivokirurgiaan.

Miten bruttokansantuotetta mitataan? Jännää kyllä, tapoja on peräti kolme:

(1) Lähtökohtana on "tuotanto": se on yritysten hallinnon aikaansaamat tavarat ja palvelut, rahassa mitattuna tietenkin, jaa markkinahintaan.

(2) Tuotannon hedelmiä käytetään käytetään loppukulutukseen (se on sitä, että minä ostan kaupasta makkaraa ja syön sen; tai kunta ostaa makkarat ja syöttää ne kouluruokalassa viattomille lapsille). Tuotantojärjestelmä käyttää osan välituotteena (Pizza-Enrico latoo makkarat taikinalätyn päälle ja myy ne minulle osana pitsaa). Tai sitten tuotanto myydään ulkomaille, vaikkapa Eestiin, mistä hintatietoiset kuluttajat tuovat sen takaisin ruokapöytäänsä. Lopuksi tuotanto voidaan vielä investoida, jolloin siitä muodostuu tuotannossa useana vuonna käytettävää pääomaa. Ei tosin makkarasta.

(3) Kolmas tapa nähdä sama asia on seurata sitä kuka saa rahat. Työntekijät saavat osan elämiseensä ja säästettäväksi sekä erilaisiin veroihin, loput menee yrittäjille vuokran- ja verojenmaksuun, tuotantojärjestelmän uusimiseen, korkoihin - ja myös voitoksi jaettavaksi sijoittajille.

Ja sieläpä sitten euro poikineen pyörii iloisesti tililtä toiselle. Mitä usemman kerran, sen parempi.

EPO ei korjaa sukuvikaa

Ilta- ja päivälehdet täyttävät palstojaan hanakasti kahdenlaisilla urheilu-uutisilla: joko suomaliset pärjäävät ja kantavat kotiin kirkkaita mitaleja tai sitten jäävät nöyrtyneinä kiinni vippaskonstien käytöstä. Sekä menestykseen että käryihin suhtautuminen on ankaran paatoksellista. Urheilumenestys on todistus siitä, että olemme pohjoisen valttu kansa, joka on ankarissa oloissa kouliintunut vetämään vertoja kymmenelle vihulaiselle. Terästivätkö Virén ja Vasala vauhtiaan vaihtoverellä, käyttivätkö Kangasniemi, Nevala tai Vainio anabolisia steroideja tai sakeuttivatko Matikainen ja Kuitunen vertaan EPO-hormoonilla vähät merkitsee - niin kauan kun eivät jääneet kiinni kielletyistä keinoista. Kaksinaismoraali on niin täydellistä, että voittajien palvonnasta ja käryäjien surkuttelusta kirjoittava eivät voi ollasamoja henkilöitä - niin jakomielinen ei kukaan voi olla.

Uskoisin kuitenkin, että itseään piikittelemällä ja pillereitä syömällä ei urheilusankariksi kohoa kukaan. Harjoittelustakin on apua, oikein tehtynä, vain mikäli sydän ja pää ovat kohdallaan. Keskinkertaisen lahjakas urheilija ei voi nousta suosituissa kilpalajeissa huipulle millään keinolla.

Esimerkiksi kestävyyslajeissa tarvitaan suuri sydän, oikein toimivat hermoradat, sopivat ruumiinjäsenten kokosuhteet, oikeanlainen soluaineenvaihdunta, oikeanlaista harjoittelua ja motivaatiota. Ilman näitä edellytyksiä ei ole huipulle asiaa.

En tiedä, mitkä edellytykset ovat puhtaasti perinnöllisiä ja mitkä edellyttävät oikeanlaista leikki- ja harjoitteluhistoriaa varhaislapsuudessa. Varmaa kuitenkin on, että esimerkiksi armeijaiässä yksilöiden välillä on suuria eroja: yksi juosta-jolkottelee kilometrejä kolmen minuutin pintaan kohtalaisen vaivattomasti, toinen pystyy neljän minuutin kilometrivauhtiin ja aika suurelle osalle viidenkin minuutin kilometrivauhti on pitkällä matkalla liikaa.

Aikuisiässä - niin luulen - ei näihin perusominaisuuksiin voi kovin paljoa vaikuttaa. Kaipa vuosien innostus, järkevä harjoittelu ja oikeanlainen ravinto voivat auttaa ylittämään nuoruuden saavutukset, mutta eivät lahjakkuuden asettamia rajoja. Jos en ole oppinut juoksemaan alle kolmen minuutin kilometrejä alle 20-vuotiaana, tuskin sitä opin varttuneemmallakaan iällä.

Blogien indeksoinnista

Näyttää siltä, että google ei indeksoi uuden blogin sisältöä (blogspot) tai olemassa olevan blogin uutta sisältöä (vuodatus), ellei blogia liitettä linkillä johonkin toiseen blogiin.

Jos siis halua ylipäänsä jonkun löytävän blogini hakukoneen avulla, minun on perustettava kaksi blogia, jotka sitten linkitän keskenään.

Kokeillaanpa, toimikoo se!

Tässä linkki: toinen blogini

Googlesta löytyy: indeksoinnista on opettavainen esitys rahasta-blogissa.

Alkujulistus

Minulla on joitakin kiinnostuskohteita, joihin suhtautumiseni on toisinaan peräti intohimoista. Kaikkia näitä en voi kutsua harrastuksiksikseni, koska en käytä aikaa, voimia enkä rahaa niiden viljelyyn - ainakaan vielä.

Tämän verkkopäiväkirjan tavoitteena on selvitellä itselleni ja jakaa kiinnostuneille näitä kiinostuksen kohteita koskevia ajatuksiani. Haluan tehdä sen nimettömästi siksi, että ajatukseni ovat usein raakileita. Myös siksi, että ajatukset on tarkoitettu punnittaviksi vain niiden sisällön perusteella, riippumatta esittäjästä.

Kiinnostukseni kohdistuu:

• työhön; johtamiseen ja johdettavana olemiseen
• hikiliikuntaan: juoksuun, kävelyyn, hiihtoon, pyöräilyyn - hiukan lentopalloon ja uintiinkin
• kotimaisiin ja "vieraisiin" kieliin
• automaattiseen tietojenkäsittelyyn
• matematiikkaan ja luonnontieteisiin
• historiaan ja politiikkaan
• talouteen ja yleisesti (epä)lineaarisiin dynaamisiin järjestelmiin
• terveyteen ja biologiaan
• filosofiaan
• matkailuun
• taiteisiin
• ja joskus hiukkasen kaikkeen muuhunkin.