Älä loukkaa ranskalaista

Jalkapallo on kansakunnan talouselämän peili. Suomalaiset ovat viheriöllä, kuten taloudessaan, ahkeria puurtajia. Toisinaan puurtamisen tuloksena saattaa olla yllättävä onnenkantamoinen, jalkapallossa maali, jopa otteluvoitto; talouspuolella saatetaan saada paperirulla tai toimiva taskupuhelin myydyksi.

Saksa ahertaa tehokkaasti, saa paljon aikaan, mutta usein kompastelee itse luomaansa byrokratiaan ja pedanttiseen nipotukseen.

Entäpä Ranska? Etelä-Afrikan potkupallokisoissa tapahtui suunnilleen seuraavaa. Ranskan pelit eivät sujuneet. Niin voi käydä kenelle tahansa – vastassa on kaiken aikaa maailman huippuja. Pelaajia harmitti, yhtä jopa niin paljon, että hän arvosteli joukkueen valmentajaa. Sellainen ei vetele, menköön kotiinsa: Ei jalkapallo yhtä miestä kaipaa. Vive la France!

Muitakin pelaajia harmitti. Ei meitä sovi kohdella kuin koiria. À la Bastille! C'est la révolution! Tai ainakin aika lähteä tallustelemaan grève-rantahiekalle. - Eivät ne pelit tosin lakkoilusta parantuneet.

Miten on taloudessa ja työelämässä? Niillä, jotka rakentavat Suomen 5. ydinvoimalaa, on varmaan ensikäden tietoa. Omat havaintoni muista yhteyksistä saavat vahvistusta potkupalloilijoiden käyttäytymisestä – ehkä tällaiset käyttäytymismallit imetään jo lastentarhassa ja nappulalligassa?

Käsitykseni on, että Ranskassa sinänsä järkevät ja tulevaisuuteen suuntautuneet yrityssaneeraukset ovat vaikeita paikkoja. Voittoa tuottavan yrityksen kun ei ole sosiaalisesti sopivaa vähentää työvoimaa. Ei, vaikka taantuma olisi jo hyvässä vauhdissa, ja yritysjohto yrittäisi säilyttää edes muutaman työpaikan.

Hanna Favorin'kin olisi voinut sanoa kansakoulun maantiedossa, että Ranskassa keskustelukulttuuri on hyvin kehittynyttä, ja asioiden perusteluun paneudutaan huolella. Siksipä yhdestä jos toisestakin liikennerikkeestä selviää selityksellä. Siitä, että perustelee oman kantansa ja käyttäytymisensä, ei ole tarpeen pelätä lisärapsuja “virkavallan vastustamisesta”, kuten maissa, joissa hallintokulttuuri juontaa juurensa itäisistä despotioista.

Niinpä sitten melkein mitä tahansa voi perustella millä tahansa. Ranskalaiset ovat karteesiolaisia, toiset enemmän ja toiset vähemmän.

Mahtaako missään muussa länsimaassa olla tapana, että työntekijät ottavat yrityksen johdon panttivangiksi työehtoneuvottelujen vauhdittamiseksi? Että paikalliset mansikanviljeliät kaatavat Espanjasta tulevat tuontimarjat maantielle. Ja että virkavalta katsoo tapauksia läpi sormien?

Jalkapallotapaus osoittaa, että pelaajat, tuo palloa potkiva proletariaatti, oli syvästi loukkaantunut joukkueenjohdon käyttäytymisestä. Ottakoon johto opikseen: Älä loukkaa ranskalaista.

Sukset kesäteloille - pyörät pyörimään

Päivä- ja yölämpötilatkin viittaavat vahvasti siihen suuntaan, että tämän kauden hiihtokelit ovat ohi. Niinpä poistin vihdoinkin voiteet jo kuukausia tyhjän panttina lojuneista suksista. Samalla kellarikierroksella kiinitin huomiota jo useita vuosia mustassa jätesäkissä kypsyneisiin jääpallovarusteisiin: Kypärä ja polvisuojat tuulettumaan, paidat ja sukat pesukoneeseen!

Juhannuksen alusviikko saa mielen herkistymään ja odotukset suuntautumaan kesäisempään liikuntaan. Erityistä huomitota saa osakseen uusi polkupyörä. Runsaan vuoden jahkailun jälkeen näet ostin upouuden Koga-Miyata Lightrunner retkipyörän.

Edellinen Mongoose kaupunkipyörä on tosin edelleen käyttökunnossa, vaikka keskiötä kiertää huolestuttavan näköinen murtuma, jonka pyöräliikkeen mekaanikko havaitsi edellisessä perushuollossa puolitoista vuotta sitten. Mongoose on palvellut uskollisesti kesästä 1996. Sillä on poljettu Alppien solateitä moneen otteeseen.

Ongelmiakin on ilmennyt: Keskiön laakerointi petti Gotthardin solan neulansilmämutkissa, onneksi alamäkeen lasketellessa, niin että onnistuin laakereita rouskutellen polkemaan Biascaan saakka, missä ystävällinen mekaanikko vaihtoi keskiöön uuden laakeripesän.

Toisena vuonna takarenkaan puolaus petti Albula-solasta alaspäin lasketellessa, ehkä siksi että jarruttelu ja raskaat tavarat muuttivat potentiaali- ja liike-energian takavanteen ylenmääräiseksi lämmöksi. Ainoastaan takahaarukka piti vanteen kuosissa viimeiset kilometrit. Onneksi La Puntista löytyi jälleen joustava mekaanikko, joka otti pyörän huomaansa niin että itapäivällä se oli taas ajokunnossa Maloja-solassa piipahtamista varten, ennen seuraavan päivän Inn-jokea Itävallan suuntaan seurailevaa osuutta.

Mongoose on toiminut työmatkapolkupyöränä jo puolitoista vuotta, mutta pidemmälle retkelle en ole sillä uskaltautunut. Jos polkimet rysähtävät työmatkalla katuun, voin jatkaa töihin bussilla tai kävellen.

Pari viikkoa sitten kävin ensimmäisellä kierroksella uudella pyörälläni. Satula tuntuu istuttavalta, kummallisen koukeron muotoinen ohjaustanko antaa mahdollisuuden vaihtaa otetta ajon aikana ja vaihteet napsahtelevat täsmällisesti kohdalleen. Kuudenkymmenenkolmen sentin runko on 190 senttiselle pyöräilijälle riittävän suuri, niin että satulan saa justeerattua sopivalle korkeudelle. Ei ajaminen kuitenkaan aivan itsestään sujunut: 90 km:n taipalen loppupuolella tuntui jo uupumuksen merkkejä, ja runsaan 4-tuntisen iltapäiväliikunnan jälkeen vesi ja pasta maisuivat eikä unentuloa tarvinnut odotella.