Warren Buffett ja punainen pallokirjoituskone

Pitkän joululoman mittaan luin useammankin kirjan. Yksi kevyimmistä oli Warren Buffettin entisen miniän nimellä myyty ”Warren Buffett and the Interpretation of Financial Statements” (Buffett Mary & Clark David, 2008, Simon & Schuster UK Ltd).
Nimensä mukaisesti kirjassa tulkitaan yritysten tilinpäätösaineistoja Warren Buffetiin tapaan. Kannesta lähtien lähes jokaisella sivulla toistuu sanaliitto ”jatkuva kilpailuetu” (”durable competitive advantage”). Kirjoittajien mukaan se on avain Warren Buffetin sijoitusstrategiaan.
Kirjan perusteella pörssisijoittajat voidaan jakaa (ainakin) kolmeen ryhmään:

1. Pörssikauppaa käyvät ensinnäkin rahamarkkinoiden melumeklarit (käsite Richard H Thaler’in kirjasta ”Misbehaving”, suom. Kimmo Pietiläinen). Nämä sijoittajat seuraavat tarkkaan yrityksiä koskevia uutisia ja pyrkivät voittaman markkinat nopeudellaan ja ylivertaisella osaamisellaan. Nassim Taleb (”Fooled by randomness”) esittää perustellusti, että jatkuvaa pörssikauppaa käyvät sijoittajat, jotka toimivat uutisvirran mukaan, perustavat päätöksensä meluun (”noise”), jonka osuus lyhyen ajan uutisista on hallitseva.
2. Warren Buffettiin sijoittamisen oppi-isä Benjamin Graham nimitti sijoitusstrategiaansa arvosijoittamiseksi (”value investing”). Siinä etsittiin aliarvostettuja pörssiosakkeita tutkimalla huolellisesti yritysten tilinpäätösaineistoja. Tarkoituksena oli löytää yrityksiä, joiden pörssikurssi on aliarvostettu, kun kriteerinä oli pörssihinnan ja voiton suhde P/E (”price-earnings ratio”). Tämä strategia perustui sille oletukseen, että markkinat huomasivat muutaman vuoden kuluttua hinnoitteluvirheensä ja arvosijoittaja saattoi korjata voiton. Benjamin Graham tuli aikoinaan tällä tavoin miljonääriksi.
3. Warren Buffett sijoittaa vieläkin pidemmällä tähtäyksellä, mutta vain sellaisiin yrityksiin joilla on jatkuva kilpailuetu. Näin hänestä on tullut sijoitusyhtiönsä Berkshire Hathaway’n avulla miljardööri ja yksi maailman rikkaimmista miehistä. Buffettologien kirja kertoo, mihin tilinpäätöslukuihin ”Warren” kiinnittää huomiota.

Kirjoittajien mukaan Warren Buffett on menestynyt sijoittamalla yrityksiin, jotka sananmukaisesti jauhavat rahaa tyhjästä - esimerkkeinä Wrigley, Coca-Cola, Moody’s ja Procter and Gamble – koska niillä on jatkuva kilpailuetu. Jatkuva kilpailuetu paljastuu siitä, että yrityksen valmistuskulut ovat alhaiset verrattuna myyntituloihin. Kilpailuasema on niin vahva, että yrityksen ei tarvitse investoida tuotantojärjestelmäänsä tai tutkimus- ja kehitystyöhön – eikä myöskään ottaa velkaa. Kilpailuetu näyttäisi perustuvan ensisijaisesti vakaaseen myynti- ja hallintopanostukseen. Jyvien seulomiseen akanoista tarvitaan ainakin kymmenen vuoden tilinpäätösaineistot.
Yritykset, joihin Warren Buffett sijoittaa, eivät jaa osinkoja vaan investoivat kertyneet liikevoitot omaan liiketoimintaansa. Tämä näkyy tietysti taseen oman pääoman jatkuvana kasvuna.
Warren Buffet on ilmoittanut pysyvänsä erillään toimialoista, joita hän ei ymmärrä. Tähän kuuluvat tietotekniikan ja -liikenteen yritykset. Myöskään lääkeyritykset eivät kuulu sijoituskohteisiin, koska niiden patentteihin perustuva kilpailuetu on vain muutaman vuoden mittainen eikä siis jatkuva. Ylläpitääkseen kilpailuedun niiden on sijoitettava jatkuvasti tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Esimerkkeinä muista yrityksistä, joilta puuttuu jatkuva etu kirjoittajat mainitsevat kilpailluilla markkinoilla toimivat autonvalmistajat.
Mielestäni buffettologien kirja on lukemisen arvoinen. Ensinnäkin tilinpäätöstietojen systemaattinen luettelointi ja tulkinta Warrenin näkökulmasta on jo sinänsä opettavaista. Sijoitusstrategiana jatkuvan kilpailukyvyn tavoittelu on järkeenkäyvä, mutta tulos – esimerkit jatkuvan kilpailukyvyn omaavista yrityksistä - on aikamoinen pettymys. Toimivatko esimerkiksi hyvien kirjojen kustantaminen, uudet energiaratkaisut, terveellisen lähiruoan tuotanto ja halpojen kopiolääkkeiden laaja levittäminen niin erilaisessa todellisuudessa kuin kolajuomien jakelu tai purukumin- ja saippuanvalmistus? Mikäli kaikki sijoittajat olisivat toimineet kuten Warren Buffett, kirjoittaisin tätä artikkelia IBM:n pallokirjoituskoneella ja julkaisisin sen ehkä marketin ilmoitustaululla.

Minusta noille jatkuvan kilpailuedun yrityksille on yhteistä se, että niiden tuotteet ovat ikään kuin liukenemassa olemattomiin ja jäljelle on jäämässä pelkkä tuotemerkki. Kannattaako sellaiseen tosiaan sijoittaa? Vai onko aika ajamassa ohi jatkuvan kilpailukyvyn yrityksistä samaan tapaan kuin se ajoi ohi arvosijoittamisesta? Minulle itselleni 30 vuoden sijoitusjänne alkaa joka tapauksessa olla jo liian pitkä aika, joten lienee parasta makuuttaa säästöjä turvallisella pankkitilillä.