Älä loukkaa ranskalaista

Jalkapallo on kansakunnan talouselämän peili. Suomalaiset ovat viheriöllä, kuten taloudessaan, ahkeria puurtajia. Toisinaan puurtamisen tuloksena saattaa olla yllättävä onnenkantamoinen, jalkapallossa maali, jopa otteluvoitto; talouspuolella saatetaan saada paperirulla tai toimiva taskupuhelin myydyksi.

Saksa ahertaa tehokkaasti, saa paljon aikaan, mutta usein kompastelee itse luomaansa byrokratiaan ja pedanttiseen nipotukseen.

Entäpä Ranska? Etelä-Afrikan potkupallokisoissa tapahtui suunnilleen seuraavaa. Ranskan pelit eivät sujuneet. Niin voi käydä kenelle tahansa – vastassa on kaiken aikaa maailman huippuja. Pelaajia harmitti, yhtä jopa niin paljon, että hän arvosteli joukkueen valmentajaa. Sellainen ei vetele, menköön kotiinsa: Ei jalkapallo yhtä miestä kaipaa. Vive la France!

Muitakin pelaajia harmitti. Ei meitä sovi kohdella kuin koiria. À la Bastille! C'est la révolution! Tai ainakin aika lähteä tallustelemaan grève-rantahiekalle. - Eivät ne pelit tosin lakkoilusta parantuneet.

Miten on taloudessa ja työelämässä? Niillä, jotka rakentavat Suomen 5. ydinvoimalaa, on varmaan ensikäden tietoa. Omat havaintoni muista yhteyksistä saavat vahvistusta potkupalloilijoiden käyttäytymisestä – ehkä tällaiset käyttäytymismallit imetään jo lastentarhassa ja nappulalligassa?

Käsitykseni on, että Ranskassa sinänsä järkevät ja tulevaisuuteen suuntautuneet yrityssaneeraukset ovat vaikeita paikkoja. Voittoa tuottavan yrityksen kun ei ole sosiaalisesti sopivaa vähentää työvoimaa. Ei, vaikka taantuma olisi jo hyvässä vauhdissa, ja yritysjohto yrittäisi säilyttää edes muutaman työpaikan.

Hanna Favorin'kin olisi voinut sanoa kansakoulun maantiedossa, että Ranskassa keskustelukulttuuri on hyvin kehittynyttä, ja asioiden perusteluun paneudutaan huolella. Siksipä yhdestä jos toisestakin liikennerikkeestä selviää selityksellä. Siitä, että perustelee oman kantansa ja käyttäytymisensä, ei ole tarpeen pelätä lisärapsuja “virkavallan vastustamisesta”, kuten maissa, joissa hallintokulttuuri juontaa juurensa itäisistä despotioista.

Niinpä sitten melkein mitä tahansa voi perustella millä tahansa. Ranskalaiset ovat karteesiolaisia, toiset enemmän ja toiset vähemmän.

Mahtaako missään muussa länsimaassa olla tapana, että työntekijät ottavat yrityksen johdon panttivangiksi työehtoneuvottelujen vauhdittamiseksi? Että paikalliset mansikanviljeliät kaatavat Espanjasta tulevat tuontimarjat maantielle. Ja että virkavalta katsoo tapauksia läpi sormien?

Jalkapallotapaus osoittaa, että pelaajat, tuo palloa potkiva proletariaatti, oli syvästi loukkaantunut joukkueenjohdon käyttäytymisestä. Ottakoon johto opikseen: Älä loukkaa ranskalaista.

Murtomaahiihtoa Juran parvella

Mitä tarvitaan nautinnolliseen hiihtokokemukseen? Lunta, latu ja sopivat hiihtovälineet, niillä pääsee jo pitkälle. Muutakin saa olla. Lämpötila saa mielellään olla sopiva - ei liian kylmä eikä liian lämmin. Ihanteellisena pidän n. 4 +/- 2 pakkasastetta. Tällaisessa lämpötilassa suksen saa helposti luistamaan ja pitämäänkin, ellei latu ole jäinen. Jollei viima puhalla liian ankarasti, pikkupakkasessa ei myöskään tule kylmä, ja hiihtolämpötilan voi säätää sopivaksi vaatevalinnoilla.

Ei ole myöskään yhdentekevää, mihin latu on vedetty. Vaihtelevuus on valttia: saa olla metsää ja peltoa, ylämäkeä ja alamäkeä, suoraa ja mutkaa. Ei kuitenkaan mitään liiaksi.


Vaihtelevuutta lisää, jos latuja on riittävästi. Pientä 1,5 kilometrin pururataa voi kyllä paremman puutteessa tahkota jonkin kierroksen, mutta mieluisampaa on hiihtää pidempiä osuuksia. Hiihtolomapäivän aikana voi helposti hiihdellä 20-40 kilometriä. Jos hiihtelyä harrastaa useampana päivänä, on eduksi, että reittejä voi valita sään, voimien ja mielijohteen mukaan. Siksipä se, että käytettävissä on kunnollinen latuverkko, ei ainoastaa ladunpätkä, lisää hiihtelijän tyytyväisyyttä.


Hiihdellessä kuluu voimia ja tulee nälkä. Pysähtyessä voi tulla vilu, jolloin kuuma tee tai keitto on paikallaan. Tähän voi varautua pakkaamalla reppuun matkakeittiön: termospullon, voileipiä, suklaata, hedelmiä, rusinoita ja litratolkulla vettä. Mieluisampaa on kuitenkin istahtaa lämpimään majaan, uunin lähelle, ja kuivatella ruokaa odotellessa pipoa ja lapasia.



Helsingin keskuspuistossa on talvisaikaan useinkin hyvät olosuhteet perinteiselle murtomaahiihdolle. Tänä talvena lunta on riittänyt, onpa tosin pakkastakin. Vaan ei ole häpeilemistä Keski-Euroopan laduillakaan.

Sveitsin ja Ranskan Jurassa ja Alpeilla on lukuisia lomakohteita, joissa edellytykset hiihtelyyn ovat suorastaan kadehdittavat: Ladut ajetaan päivittäin ja ne ovat riittävän pitkiä, niin etteivät edes bussilastilliset laduille tuotuja koululaisia häiritse rauhaa muualla kuin parkkipaikkojen välittömässä läheisyydessä. Lämpötila keskieurooppalaisilla laduilla laskee harvoin arktisiin lukemiin. Helmikuussakin on jo kevään tuntua aurinkoisina päivinä. Murtomaahiihtoladut on järjestään ajettu laaksoihin ja tasamaille, metsiin ja pelloille. Hiihdellessä harvoin tarvitsee ylittää teitä.

Erityisen kiitoksen ansaitsee vuoriston ruokahuolto. Lämmintä keittoa, perunaa, juustoa ja kinkkua löytyy useasta hiihtomajasta. Lomaviikon eri päivinä voi käydä lounaalla eri paikoissa - tai vaihtoehtoisesti nauttia teetä termospullosta lumisen kuusen juurella tai aurinkoisella terassilla.

EPO ei korjaa sukuvikaa

Ilta- ja päivälehdet täyttävät palstojaan hanakasti kahdenlaisilla urheilu-uutisilla: joko suomaliset pärjäävät ja kantavat kotiin kirkkaita mitaleja tai sitten jäävät nöyrtyneinä kiinni vippaskonstien käytöstä. Sekä menestykseen että käryihin suhtautuminen on ankaran paatoksellista. Urheilumenestys on todistus siitä, että olemme pohjoisen valttu kansa, joka on ankarissa oloissa kouliintunut vetämään vertoja kymmenelle vihulaiselle. Terästivätkö Virén ja Vasala vauhtiaan vaihtoverellä, käyttivätkö Kangasniemi, Nevala tai Vainio anabolisia steroideja tai sakeuttivatko Matikainen ja Kuitunen vertaan EPO-hormoonilla vähät merkitsee - niin kauan kun eivät jääneet kiinni kielletyistä keinoista. Kaksinaismoraali on niin täydellistä, että voittajien palvonnasta ja käryäjien surkuttelusta kirjoittava eivät voi ollasamoja henkilöitä - niin jakomielinen ei kukaan voi olla.

Uskoisin kuitenkin, että itseään piikittelemällä ja pillereitä syömällä ei urheilusankariksi kohoa kukaan. Harjoittelustakin on apua, oikein tehtynä, vain mikäli sydän ja pää ovat kohdallaan. Keskinkertaisen lahjakas urheilija ei voi nousta suosituissa kilpalajeissa huipulle millään keinolla.

Esimerkiksi kestävyyslajeissa tarvitaan suuri sydän, oikein toimivat hermoradat, sopivat ruumiinjäsenten kokosuhteet, oikeanlainen soluaineenvaihdunta, oikeanlaista harjoittelua ja motivaatiota. Ilman näitä edellytyksiä ei ole huipulle asiaa.

En tiedä, mitkä edellytykset ovat puhtaasti perinnöllisiä ja mitkä edellyttävät oikeanlaista leikki- ja harjoitteluhistoriaa varhaislapsuudessa. Varmaa kuitenkin on, että esimerkiksi armeijaiässä yksilöiden välillä on suuria eroja: yksi juosta-jolkottelee kilometrejä kolmen minuutin pintaan kohtalaisen vaivattomasti, toinen pystyy neljän minuutin kilometrivauhtiin ja aika suurelle osalle viidenkin minuutin kilometrivauhti on pitkällä matkalla liikaa.

Aikuisiässä - niin luulen - ei näihin perusominaisuuksiin voi kovin paljoa vaikuttaa. Kaipa vuosien innostus, järkevä harjoittelu ja oikeanlainen ravinto voivat auttaa ylittämään nuoruuden saavutukset, mutta eivät lahjakkuuden asettamia rajoja. Jos en ole oppinut juoksemaan alle kolmen minuutin kilometrejä alle 20-vuotiaana, tuskin sitä opin varttuneemmallakaan iällä.