Massajuoksujen lähtöjärjestys

Massajuoksutapahtumissa lähetetään yhtaikaa tuhansia juoksijoita matkaan. Ruuhkia ja ohituksia ei voitane välttää, mutta niitä voi minimoida. Parahultaisessa tapauksessa juoksijat ammutaan matkaan samassa järjestyksessä kuin he saapuvat maaliin: kiiresimmät eturivissä ja leppoisimmat taivaltajat jonon hännillä.

Tällä periaatteella ruuhkien ja ohitusten määrä minimoituu. Lähtölaukauksen jälkeen jono venyy kun nopeammat juoksijat kasvattavat välimatkaa hitaampiin. Erot kasvavat matkan myötä eikä synny ohitustarvetta.

Useissa massajuoksuissa ajanmittaukseen käytetään kenkään kiinnitettävää mikrosirua, joka luetaan juoksijan ylittäessä reitille asetetun anturin. Lähtölaukauksen jälkeen juoksijat ylittävät ensimmäisen anturin, jolloin „nettoajan“ laskenta alkaa. „Bruttoaika“ alkaa juosta lähtölaukauksesta. Maalianturin ylitys pysäyttää ajan laskemisen.

Massajuoksujen lähtöjärjestelyjen hyvyyttä voi arvioida vertailemalla nopeimpien juoksijoiden brutto- ja nettoaikojen eroja. Jos lähtöjärjestelyt ovat hyvät – lähtöalueella on riittävästi tilaa ja juoksijat jo alun alkaen oikeassa järjestyksessä – kärkijuoksijoiden brutto- ja nettoaikojen erot ovat pienet. Heidän ei tarvitse jonottaa ennen ensimmäiselle anturille saapumista eikä ohitella hitaampiaan myöhemminkään taipaleella.

Vertailin lähtöjärjestelyjen hyvyyttä kahden massajuoksutapahtuman kesken. Tapahtumat olivat ING Europe-Marathon Luxembourg (23. 5. 2009) ja Helsinki City Marathon (15. 8. 2009). Molempiin osallistui tuhansia juoksijoita.

Kopioin Excel taulukkoon jlukisista tulosluetteloista tuhannen ensimmäisen juoksijan brutto- ja nettoajat. Laskin niiden erotuksen (käytin 0:aa niille 98 juoksijalle, joilta puuttui teknisten ongelmien takia nettoaika HCM:ssa).

Tapahtumissa oli eroa! Tuhat ensimmäistä juoksijaa odotteli Helsingissä lähtölaukauksen jälkeen yhteensä 11 tuntia ennen nettoajan laskemisen alkua. Luxeburgissa tuhat ensimmäistä käytti odotteluun aikaa peräti 40 tuntia. Juoksijaa kohti jonotusaika oli Helsingissä 40 sekuntia ja Luxemburgissa 2 minuuttia 24 sekuntia. Kauimmillaan tuhannen parhaan joukkoon mahtunut odotteli Helsingissä neljä ja puoli minuuttia (sijalla 790), Luxemburgissa kahdeksan ja puoli (sijalla 415).

Tämän perusteella Helsingin lähtöjärjestelyt ovat paljon paremmat. Lähtöalueella oli mahdolisesti enemmän tilaa, ja erityisesti Helsingissä oli onnistuttu sijoittelemaan juoksijat oikeaan järjestykseen jo ennen maratonin alkua.

Tämä vertailu on vain suuntaa-antava. Tapahtumat ovat erilaisia, enkä ottanut huomioon sitä, että Luxemburgissa juostiin samaan aikaan puolimaratoni.

Laihdutusvinkki: uloshengityksellä sutjakaksi

Monen liikunta-aiheisen verkkopäiväkirjan aiheena on laihtuminen. Tässä on tarjolla painonpudotukseen pari ilmaista vinkkiä, jotka perustuvat hyvin unohdettuun koulubiologiaan ja ennakkoluulottomaan ajatteluun.

Tunnettua on, että terveellä ihmisellä kiinteä ja nestemäinen ravinto tulee elimistöön suun kautta. Bulimiasta kärsivillä se myös poistuu suun kautta. Muilla ruoka kulkee siististi suoliston läpi, ja matkalla ruoasta imeytyy elimistöön nestettä sekä erilaisten entsyymien ja muiden liuottimien pilkkomia eloperäisiä hiiliyhdisteitä: hiilihydraatteja, rasvahappoja, valkuaisaineita - hiukkasen myös hivenaineita. Veri kuljettaa eloperäiset hiiliyhdisteet aivoihin, maksaan, lihaksiin tai muualle solujen ravinnoksi.

Osa hiiliyhdisteistä varastoituu hyvinä päivinä elimistöön rasvana, pahan päivän varalle.

Koska nykyään on selvästi enemmän hyviä kuin pahoja päiviä, ainakin ravinnonsaannin kannalta, rasvaa tuppaa kertymään elimistöön liikaa. Viime vuosina on erityisesti huolestuttu rasvan kertymisestä varusmiesten elimistöön, joko ennen palvelusta tai sen aikana. Tästä voinee päätellä, että varusmiesten päivät ovat niitä hyviä, ainakin ravinnonsaannin kannalta, ja ehkä niitä siksi niin tarkkaan laketaankin.

Mutta seuratkaamme rasvan kulkua: miten se sitten poistuu elimistöstä? Toisinaan rasvaimulla, mutta useimmiten uloshengittämällä. - Tämä on tavallaan itsestäänselvyys, mutta jotenkin se tuntuu yllättävältä, ainakin minulle.

Soluhengityksessä happi ja eloperäiset hiiliyhdisteet vapauttavat energiaa solujen käyttöön. Tuloksena syntyy vettä ja hiilidioksidia, sekä hurjasti hengen- ja ruumiintuotteita. Vesi poistuu hikoilemalla ja omia teitään, ja matkalla siihen liukenee typpiperäisiä suoloja ynnä muuta kuonaa. Mutta rasvojen hiili poistuu elimistöstä hengittämällä, ellei se nyt sitten paakkuunnu valtimoihin jonkinlaisina kolesteroli yhdisteinä.

Veden kulku elimistön läpi ei ole suorassa suhteessa hiilidioksidin muodostumiseen. Koska vettä käytetään myös lämmönsäätelyyn, suurin osa vedestä vain käväisee elimistössä, sitoutumatta koskaan rasvamolekyyleihin.

Painonhallinnan avain on siis uloshengitys. Hiiltä pitää uloshengittää enemmän kuin sitä syö. Niin helppoa on laihtuminen.

Nukkuminen on painonhallinnan kannalta otollista aikaa. Silloin hiilen sisäänotto on minimissään - ellei satu syömään unissaan - mutta tasainen hengitys poistaa hiilidioksidia hitaasti mutta varmasti.

Hengästymistä aiheuttava liikunta on niin ikään oiva tapa päästä eroon hiilidioksidista. Lämmönsäätelyn takia tosin suurin osa painon alenemasta johtuu nestehukasta, mutta kyllä liikunnan yhteydessä hiiltäkin poistuu, olipa hiilen lähteenä sitten maksan tai lihasten glykogeeni - tai rasvasolut.

Liike-elämän palveluiden käyttö 2003-2006

Edellinen viikonloppukirjoitus kiinnitti huomioni Tilastokeskuksen toimialaluokituksen ryhmään "K74" Liike-elämää palveleva toiminta, joka on näennäisesti vetänyt viime vuosien talouskasvua.

Kyse on palveluista, jonka kulutusta me tavalliset kuluttajat tuskin olemme lisänneet miljarditolkulla viime vuosina. Tosin toimialaan kuuluvat mm. lakipalvelut, joille saattaa ilmetä kasvavaa kysyntää huonosti valitun puolison tai naapurien kanssa rettelöidessä.

Kuka siis ostaa liike-elämän palveluita? Sen pitäisi käydä ilmi Tilastokeskuksen panos-tuotos taulukoista. - Lukijat oikaiskoot minua, mikäli tulkitsen lukuja väärin. Jos niin teen, en tee sitä tahallani vaan silkasta tyhmyydestä.

Panos-tuotos taulukot kuvaavat palvelujen hankintaa ostohintaisina. Se on eri asia kuin toiminnan tuottama arvonlisä, mutta kelvatkoon tässä yhteydessä.

Liike-elämän palveluiden käyttö lisääntyi 5,4 miljardia euroa vuosina 2003-2006. Tästä viennin kasvun osuus oli 1.4 miljardia, josta melkein kaikki oli vientiä EU:n ulkopuolelle.

Ei liene yllätys, että teollisuudessa liike-elämän palveluiden käyttöä lisäsi eniten "Radio-, televisio- ja tietoliikennevälineiden valmistus", lähes 0,9 miljardilla. Tämä toimiala ei taida olla mitään kuvaputkien ja putkiradioinen valmistusta, vaan toiminnan takana on N-alkuinen klusteri.

Rakennustoiminta lisäsi liike-elämän palveluiden käyttöä 0,3 miljardilla, elintarvike-, puutuote ja koneteollisuus kukin n. 0,1 miljardilla.

Kauppa lisäsi voimakkaasti näiden palvelujen käyttöä: tukkukauppa ja agentuuritoiminta 0,3:lla, moottoriajoneuvojen ja polttoaineiden kauppa sekä vähittäiskauppa kumpikin 0,2 miljardilla.

Palvelupuolelta löytyy kuitenkin kaikkein suurin kummajainen: liike-elämää palveleva toiminta osti välituotteeksi saman toimialan palveluita vuonna 2006 peräti 0,6 miljardilla eurolla enemmän kuin vuonna 2003.

Näyttääpä siltä, että kirjanpitäjät, lakimiehet ja insinöörit ovat vihdoinkin keksineet talouskasvua tuottavan ikiliikkujan!

Mistä talouskasvu on viime vuosina tullut?

Ensinnä tulisi mieleen, että kauppa on kasvanut, kun kuluttajat ovat vaihtaneet tietokoneet, matkapuhelimet, käyttöjärjestelmät ja tuulipuvut uudempiin vuosimalleihin usean kerran vuodessa.

Toiseksi arvaisin, että teollisuus on edelleen Suomen talouden tukijalka, ja entistä kiiltävämmät paperilaadut, massiivisemmat dieselmoottorit, sulavalinjaisemmat matkapuhelimet ja omatoimisemmat laitteet sekä kojeet valloittavat maailmaa ja tuottavat palkka- ja pääomatuloja valtion verotettavaksi talouden pyörittämiseksi.

Kolmantena ehdokkaana on rakennustoiminta, joka sentään näkyy kaikkialla levittämässä entistä ohuempia asfaltti-, betoni- ja maalikerroksia entistä pidemmille tie- ja katuosuksille sekä korkeammille seinille.

Kolmas arvaus meni oikeaan suuntaan, muttei osunut nappiin sekään.

Tilastokeskuksen vanhassa toimialaluokituksessa on kummajaisena "Kiinteistö- ja liike-elämän palvelut". Absoluuttisina lukuina "K" toimiala on kasvanut paljon ja tasaisesti vuosina 2002-2003.



Kiinteistö- ja liike-elämän palvelut koostuu kahdesta tasavahvasta komponentista. Ensimmäinen on asuntojen vuokraus. Tämä tuntuu uskottavalta: monet asuvat vuokralla ja vuokrat ovat korkeita. Mahtaako luvun takana piileksiä myös omistusasumisen laskennallinen vuokratuotto, jota kasvuhaluiset poliitikot tuskin malttavat kovin pitkään olla verottamatta?

Toisena komponenttina on - ainakin minulle yllätykseksi - erilainen liike-elämää palveleva toiminta. Kirjanpito, insinööri- ja konsulttitoimistot kuuluvat tähän luokkaan. - Kyllähän noita konsultteja parveilee varsinkin julkishallinnon rakennusten ala-auloissa verkkojaan virittelemässä, mutta se, että toimialan kasvu, siis euroissa mitattuna, on viime vuosina ylittänyt kaupan, majoitustoiminnan, liikenteen ja hyvinä vuosina peräti rakennustoiminnankin yksittäisen arvonlisän, se on lähestulkoon järkyttävää.

Teollisuus kokonaisuutena on kumminkin hyvien vuosien kasvuhuumassa onnistunut tuottamaan enemmän palkkoina ja pääomatuloina jaettavaa ja verotettavaa kuin konsulttipalvelut yksinään.

Insinöörituttavat aikoinaan naureskelivat palveluyhteiskuntaan siirtymistä: Ei sellainen kasvu pitkälle vie, että aletaan pestä toinen toistemme sukkia. Kyllä teollinen valmistus on ja pysyy Suomen talouden perustana. - Palveluyhteiskunnan suuntaan on kuitenkin menty jo niin pitkälle, että sukanpesupalvelut tarvinnevat konsultteja markkinoinnin, tuotannon ja kirjanpidon asiantuntijatehtäviin.

Taitaapa siinä sukanpesijälle jäädä aika pieni siivu elämiseen.

Talousoptimismin innostama joukkovoima tiivistyy satamissa

Satamatyö on kieltämättä vaativaa. Pakkasrajoja ei tunneta, ympärillä liikkuu ahtaissa tiloissa suuria koneita ja raskaita taakkoja. Möljä on usein liukas ja bulkkialuksen ruumassa ahtaaja saa limakalvoilleen juuri sellaista pölyä, mitä on laivaan ahtaamassa tai sieltä purkamassa. Työtahti on kiivas, sillä laivoilla on kiire tuottamaan korkoa sijoituksille.

Siitä huolimatta, että ahtaaja on palkkansa ansainnut, minua ihmetyttää suuresti lakon ajakohdan valinta. Jollei nyt syynä satu olemaan hyvät maaliskuiset pilkkisäät.

Olisikohan käynyt niin, että perusteettoman talousoptimismin rekyyli on iskenyt takaisin?

Suomen taloudessa menee heikosti. Bruttokansantuote laski viime vuonna yli seitsemän prosenttia, enemmän kuin 90-luvun lamassa. Erityisesti supistuneen ulkomaankaupan hyydyttämä teollisuustuotanto putosi, peräti viidenneksellä. Eniten supistuivat metalli- ja paperiteollisuus. Juuri näiden toimialojen tuotteet kulkevat satamien kautta. Niinpä ahtaajien luulisikin suhtautuvan nöyrästi tulevaisuuteensa.

Positiivinen ajattelu on eräänlainen ratkaisu silloin, kun asiat menevät huonosti. Talousoptimismissa pyritään muun muassa nytkähdyttämään talouskaruselli iloisempaan vauhtiin lisäämällä yksityistä kulutusta. Vuonna 2009 yksityinen kulutus, joka oli noin kaksinkertainen verrattuna julkiseen kulutukseen, väheni vain pari prosenttia, ja oli yli puolet bruttokansantuotteesta.

Koska yksityisen kulutuksen osuus talouskarusellin pyörittäjänä on noinkin merkittävä, tuntuu ymmärrettävältä, että taloutta yritetään saada pyörimään kannustamalla kuluttajia kuluttamaan.

Mutta kukapa uskaltaisi kuluttaa, jos tulevaisuus näyttää synkältä? Siksi tarvitaan positiivisia viestejä siitä, miten talous ikään kuin jo olisi kääntynyt kasvuun. Huolimatta siitä, että ainakin vienti vielä takkuaa.

Ja keitä ovat nämä potentiaaliset kuluttajat, positiivisten talousuutisten kohteet? Keitäpä muita kuin minä, sinä ja - muiden mukana - satamien ahtaajat.

Viimeksi mainitun ryhmän kohdalla talousoptimismin viesti näyttää menneen erityisen hyvin perille. He kun ovat jo ulosmittaamassa kasvun hedelmiä, ennen kuin kasvu on edes nytkähtänyt liikkeelle. Onnea vaan yritykseen.