Onko Suomessa asuntojen hintakupla vuonna 2010?

Minun mielestäni on.

Perustelen mieipiteeni seuraavasti. Asunto on sijoitus ja usein se ostetaan osin velaksi. Tänään ostetun asunnon maksuun saattaa kulua jopa 10-20 vuotta. Varat asuntolainan takaisinmaksuun tulevat ostajan palkka- ja pääomatulosta. Keskipitkällä, noin viiden vuoden jaksolla, asuntojen hintakehityksen ei pitäisi poiketa kansantuotteen kehityksestä. Kansantuote taas ei hypähtele miten sattuu – vuositasolla nousu jää muutamaan prosenttiin.

Kansantuotehan koostuu tuotannon hedelminä jaettavista palkka- ja ja pääomatuloista; bruttokansantuotteesta on tuotantovälineiden kulumisesta aiheutuvat poistot tekemättä. Siksi olisi yllättävää, ellei peräti mahdotonta, että asuntojen hinnat kohoaisivat nopeammin kuin kansantuote. Tässä oletetaan, että asuntohinnat nousevat kysynnän takia ja että kauppa käy.

Viimeisten 27 vuoden aikana vanhojen kerrostaloasuntojen keskineliöhinta onkin seuraillut bruttokansantuotteen kehitystä varsin uskollisesti. Tästä on ainoastaan kaksi poikkeusta.



Vuosina 1987-88 asuntojen hinnat kiiruhtivat selvästi kansantuotetta nopeammin. Kun kansantuote vuonna 1989 kääntyi laskuun, olivat asuntojen hinnatkin jo matkalla alamaihin. Laskua kesti vuoteen 1992, ja sen jälkeenkin asuntojen hinnat käyttäytyivät odottavan varovaisesti ennen kuin ne vuonna 1996 yhtyivät kansantuotteen kehitykseen.

Toinen hintakupla on meneillään par’aikaa. Kun Lehman-Brothers sai maailman pankkijärjestelmän polvilleen, tapahtui myös suomalaisasuntojen neliöhinnoissa nytkähdys alas. Täältä hintojen nousu kuitenkin jatkui vuosineljännes toisensa jälkeen. Vuoden 2009 loppuun mennessä hinnat olivat jo palautuneet nytkähdystä edeltäneelle tasolle, ja nousu näyttää jatkuvan.

Miten lienee kansantuotteen laita? Vuonna 2010 nytkähdystä edeltänyt tuotanto on edelleen saavuttamatta. Tämä näkyy oheisessa käyrässä niin, että kansantuote takertelee nollakasvun uralla, mutta asuntojen hinnat ovat kurottaneet melkoisen pesäeron kansantuotteeseen – semmoista ei ole nähty sitten 80-luvun lopun.

Aikanaan asuntojen neliöhinta yhtynee uudelleen kansantuotteen kehitykseen. Pelkään, että se tapahtuu niin että asuntojen hinnat putoavat n. 500 €/m².

Toivottavasti tämä analyysi on väärä. En toivo pahaa pankeille, enkä niille asunnonostajille jotka ovat käyttäneet tilaisuutta halvan lainan ottamiseen ja hankkineet väljän asunnon. Niillä kotitalouksilla, joilla kahden aikuisen työpaikat säilyvät eikä tuleva korkojen nousu vipua taloudenpitoa raiteiltaan, ei ole hätää: ulkomaanmatkoihin ja uusiin iP-laitteisiin jää vain hiukan vähemmän rahaa kulutettavaksi. Työpaikan menettäviltä, eroavilta tai ylivelkaantuneilta voi sitten taas mennä kotikin pakkohuutokauppaan, aivan kuin silloin 20 vuotta sitten.

Mihin pankkia tarvitaan?

Epäilen, että pankit ovat sotkeutuneet kehittyneisiin rahoitusinstrumentteihin niin perinpohjaisesti, etteivät enää itsekään tiedä, mihin ovat rahoja sjoittaneet. Näin kävi USA:n asuntolainajohdannaisten kanssa. Riskinä on myös, että ne antavat liikaa lainaa - tai liian alhaisella korolla - sellaisille, jotka eivät tulevaisuudessa pysty maksamaan lainojaan takaisin. Ja sitten kun Musta Pekka yksinään jää pankin käteen, huudetaan valtiota apuun!

Haluaisinkin ryhtyä uuden pankin asiakkaaksi; sellaisen, jonka pankkitoiminta on tervettä peruspankkitoimintaa.

Minä ja muut asiakkaat tallettaisimme palkkatulomme käyttötilille, maksaisimme verkkopankilla laskumme; nostaisimme tarvittaessa kortilla automaatista käteistä tai vilauttaisimme luottokorttiamme. Ylijäämän siirtäisimme korkeakorkoiselle säästötilille, joiden korko määräytyisi markkinoilla.

Ne meistä asiakkaista, jotka tarvitsisivat lainaa asunnon- tai autonostoon, saisivat pankista lainaa hankkeilleen, tosin vasta huolellisen luottokelpoisuusselvityksen jälkeen. Korko olisi vain hiukan markkinakorkoa korkeampi, jos lainanottajan palkka juoksee säännöllisesti ja vakuudet ovat kunnossa. Pankki voisi myös rahoittaa maksuvalmiita ja kannattavia yrityksiä, tietenkin sellaisia joilla on riittävät vakuudet tai takaukset.

Tässä pankissa johtajan ammattitaitoa olisi luottokelpoisuuden arviointi, hän tuntisi laumansa. Jos kannattavia hankkeita ei olisi tarjolla, hän ei lähtisi tyrkyttämää rahoja niille, joiden takaisinmaksuun ei voi luottaa, vaan sijoittaisi varat Suomen Pankkiin. Erityisen epäluuloisesti hän suhtautuisi johdannaisiin: lainan vakuudeksi eivät kelpaisi paketoidut johdannaiset, joiden taustalla oleva omaisuus on jo moneen kertaan pantattu.

Pankin työntekijöiden palkat, tietoliikenne- ym. palveluiden kulut sekä pankin omistajien osingot maksettaisiin kohtuullisista palvelumaksuista sekä otto- ja antolainauksen korkoerosta. Luottoekspansion takia antolainaus voisi olla hiukan ottolainausta runsaampaa ja siksi talletuskorotkin kohtuullisia.

Jos joku meistä asiakaista haluaisi sijoittaa osakkeisiin, johdannaisiin tai ravihevosiin, hän voisi kääntyä alan toimijan puoleen. Minä en halua, että palkkapankkini toimisi kasinona.

Niin rahan lainaamisessa kuin säästämisessäkin on kaksi osapuolta, molemmat vapaaehtoisesti mukana: asiakas ja pankki. Laina-asiakkaan tulee lähtökohtaisesti maksaa saamansa laina tulevaisuudessa takaisin - joko palkastaan tai yritystulostaan.
Pankin taas tulee taas varmistua siitä, että lainansaaja pystyy maksamaan lainansa takaisin. Säästäjän tulee voida luottaa siihen, että pankki pitää hänen rahoistaan parempaa huolta kuin hän itse – muutenhan hän piilottaisi säästönsä sukanvarteen.

Huonoina aikoina, silloin kun työttömyys uhkaa tai yritystulot supistuvat, pankin ei pidä pyrkiä käyttämään koko lainanantomahdollisuuksiaan, koska luotettavia sijoituskohteita ei silloin ole tarjolla. Tämä on käsittääkseni terveen pankkitoiminnan perusta. Pankin ansaitsemismahdollisuuksia rajoittaa kannattavien sijoituskohteiden, ei keinotekoisten luottoekspansiomahdollisuuksien puute.

Muuten, mielestäni Kreikan valtionlainat eivät ole luotettava sijoituskohde, koska Kreikka ei pysty keräämään veroja ja siten maksamaan lainojaan takaisin. Pankkini johtaja ei sellaisia papereita kehtaisi edes sijoituskohteena mainita.

Älä loukkaa ranskalaista

Jalkapallo on kansakunnan talouselämän peili. Suomalaiset ovat viheriöllä, kuten taloudessaan, ahkeria puurtajia. Toisinaan puurtamisen tuloksena saattaa olla yllättävä onnenkantamoinen, jalkapallossa maali, jopa otteluvoitto; talouspuolella saatetaan saada paperirulla tai toimiva taskupuhelin myydyksi.

Saksa ahertaa tehokkaasti, saa paljon aikaan, mutta usein kompastelee itse luomaansa byrokratiaan ja pedanttiseen nipotukseen.

Entäpä Ranska? Etelä-Afrikan potkupallokisoissa tapahtui suunnilleen seuraavaa. Ranskan pelit eivät sujuneet. Niin voi käydä kenelle tahansa – vastassa on kaiken aikaa maailman huippuja. Pelaajia harmitti, yhtä jopa niin paljon, että hän arvosteli joukkueen valmentajaa. Sellainen ei vetele, menköön kotiinsa: Ei jalkapallo yhtä miestä kaipaa. Vive la France!

Muitakin pelaajia harmitti. Ei meitä sovi kohdella kuin koiria. À la Bastille! C'est la révolution! Tai ainakin aika lähteä tallustelemaan grève-rantahiekalle. - Eivät ne pelit tosin lakkoilusta parantuneet.

Miten on taloudessa ja työelämässä? Niillä, jotka rakentavat Suomen 5. ydinvoimalaa, on varmaan ensikäden tietoa. Omat havaintoni muista yhteyksistä saavat vahvistusta potkupalloilijoiden käyttäytymisestä – ehkä tällaiset käyttäytymismallit imetään jo lastentarhassa ja nappulalligassa?

Käsitykseni on, että Ranskassa sinänsä järkevät ja tulevaisuuteen suuntautuneet yrityssaneeraukset ovat vaikeita paikkoja. Voittoa tuottavan yrityksen kun ei ole sosiaalisesti sopivaa vähentää työvoimaa. Ei, vaikka taantuma olisi jo hyvässä vauhdissa, ja yritysjohto yrittäisi säilyttää edes muutaman työpaikan.

Hanna Favorin'kin olisi voinut sanoa kansakoulun maantiedossa, että Ranskassa keskustelukulttuuri on hyvin kehittynyttä, ja asioiden perusteluun paneudutaan huolella. Siksipä yhdestä jos toisestakin liikennerikkeestä selviää selityksellä. Siitä, että perustelee oman kantansa ja käyttäytymisensä, ei ole tarpeen pelätä lisärapsuja “virkavallan vastustamisesta”, kuten maissa, joissa hallintokulttuuri juontaa juurensa itäisistä despotioista.

Niinpä sitten melkein mitä tahansa voi perustella millä tahansa. Ranskalaiset ovat karteesiolaisia, toiset enemmän ja toiset vähemmän.

Mahtaako missään muussa länsimaassa olla tapana, että työntekijät ottavat yrityksen johdon panttivangiksi työehtoneuvottelujen vauhdittamiseksi? Että paikalliset mansikanviljeliät kaatavat Espanjasta tulevat tuontimarjat maantielle. Ja että virkavalta katsoo tapauksia läpi sormien?

Jalkapallotapaus osoittaa, että pelaajat, tuo palloa potkiva proletariaatti, oli syvästi loukkaantunut joukkueenjohdon käyttäytymisestä. Ottakoon johto opikseen: Älä loukkaa ranskalaista.

Sukset kesäteloille - pyörät pyörimään

Päivä- ja yölämpötilatkin viittaavat vahvasti siihen suuntaan, että tämän kauden hiihtokelit ovat ohi. Niinpä poistin vihdoinkin voiteet jo kuukausia tyhjän panttina lojuneista suksista. Samalla kellarikierroksella kiinitin huomiota jo useita vuosia mustassa jätesäkissä kypsyneisiin jääpallovarusteisiin: Kypärä ja polvisuojat tuulettumaan, paidat ja sukat pesukoneeseen!

Juhannuksen alusviikko saa mielen herkistymään ja odotukset suuntautumaan kesäisempään liikuntaan. Erityistä huomitota saa osakseen uusi polkupyörä. Runsaan vuoden jahkailun jälkeen näet ostin upouuden Koga-Miyata Lightrunner retkipyörän.

Edellinen Mongoose kaupunkipyörä on tosin edelleen käyttökunnossa, vaikka keskiötä kiertää huolestuttavan näköinen murtuma, jonka pyöräliikkeen mekaanikko havaitsi edellisessä perushuollossa puolitoista vuotta sitten. Mongoose on palvellut uskollisesti kesästä 1996. Sillä on poljettu Alppien solateitä moneen otteeseen.

Ongelmiakin on ilmennyt: Keskiön laakerointi petti Gotthardin solan neulansilmämutkissa, onneksi alamäkeen lasketellessa, niin että onnistuin laakereita rouskutellen polkemaan Biascaan saakka, missä ystävällinen mekaanikko vaihtoi keskiöön uuden laakeripesän.

Toisena vuonna takarenkaan puolaus petti Albula-solasta alaspäin lasketellessa, ehkä siksi että jarruttelu ja raskaat tavarat muuttivat potentiaali- ja liike-energian takavanteen ylenmääräiseksi lämmöksi. Ainoastaan takahaarukka piti vanteen kuosissa viimeiset kilometrit. Onneksi La Puntista löytyi jälleen joustava mekaanikko, joka otti pyörän huomaansa niin että itapäivällä se oli taas ajokunnossa Maloja-solassa piipahtamista varten, ennen seuraavan päivän Inn-jokea Itävallan suuntaan seurailevaa osuutta.

Mongoose on toiminut työmatkapolkupyöränä jo puolitoista vuotta, mutta pidemmälle retkelle en ole sillä uskaltautunut. Jos polkimet rysähtävät työmatkalla katuun, voin jatkaa töihin bussilla tai kävellen.

Pari viikkoa sitten kävin ensimmäisellä kierroksella uudella pyörälläni. Satula tuntuu istuttavalta, kummallisen koukeron muotoinen ohjaustanko antaa mahdollisuuden vaihtaa otetta ajon aikana ja vaihteet napsahtelevat täsmällisesti kohdalleen. Kuudenkymmenenkolmen sentin runko on 190 senttiselle pyöräilijälle riittävän suuri, niin että satulan saa justeerattua sopivalle korkeudelle. Ei ajaminen kuitenkaan aivan itsestään sujunut: 90 km:n taipalen loppupuolella tuntui jo uupumuksen merkkejä, ja runsaan 4-tuntisen iltapäiväliikunnan jälkeen vesi ja pasta maisuivat eikä unentuloa tarvinnut odotella.

Kreikalle rahaa - oma valuutta takaisin

Neuvottelut rahoitusavusta Kreikan maksuvalmiuden pönkittämiseksi - muiden euroalueen maiden rahoituksella - jatkuvat kuumina Ateenan keväässä. Tärkein tulos näyttää olevan se, että Kreikalle on joka tapauksessa luvassa rahaa, eikä aivan vähän.

Summat, joista puhutaan, ovat suuria ja siksi avustusoperaation olisi perustuttava realistiseen tilannearvioon. Apu olisi suunnattava niin, että se tukisi Kreikan tulevaa talouskehitystä - eikä vain pelastaisi niitä pankkeja, jotka ovat Kreikan suurimpia velkojia.

Kreikan lähivuosien talouskehitykselle on periaatteessa kolme vaihtoehtoista näkymää.

Näinhän sen pitäisi mennä...

Muut euromaat laittavat likoon tänä vuonna ainakin tähän mennessä luvatut 45 mrd. euroa, sitten seuraavina vuosina tarpeen mukaan. Tämänhetkisen arvion mukaan tarvittaneen yhteensä ehkä 120 mrd. euroa.

Kreikan hallitus sitoutuu panemaan toimeen tarpeelliset säästöt ja rakenneuudistukset, jotka lopulta muutaman vuoden kuluttua tervehdyttävät talouden ja takaavat Kreikalle kilpailukykyisen kasvun euroalueen jäsenenä.

Oleellisena osana tätä näkymää on, että Kreikan hallitus yhdessä pääoppositiopuolueen kanssa selittää tilanteen ja sen vaatimat toimet kansalaisille. Ammattiyhdistysliike sitoutuu kansalliseen pelastushankkeeseen, hyväksyy palkanalennukset ja luopuu lakkoilusta. Villit, ääriainesten aikaansaamat lakot ja muu rettelöinti pannaan kuriin. Kansa ymmärtää tilanteen ja tukee hallituksen linjaa. Luottamusta hallitukseen lisäävät sen toimet korruption ja veronkierron vähentämiseksi.


...mutta näin siinä saattaa kuitenkin käydä

Muut euromaat osallistuvat Kreikan pelastusoperaatioon edellisen näkymän mukaisesti. Kreikan hallitus jatkaa nykyistä linjaansa ja lupaa pitkien neuvottelujen jälkeen uusia toimia.

Lakiesityksiä tehdään ja ne hyväksytään parlamentissa, mutta tuloksia ei synny. Suuret lainaerät tulevat maksuun, ja taas tarvitaan lisärahoitusta. Uusia toimia, aiempaa pitemmälle meneviä, sovitaan rahoittajien kanssa. Taas hyväksytään lakeja.

Taustalla on kuitenkin ajatus: lakeja ei tarvitse noudattaa. Nehän on säädetty rahoittajien tyydyttämiseksi, ei siksi että niitä pitäisi noudattaa.



Erilaiset ammattijärjestöt tai intressiryhmittymät panevat toimeen villejä lakkoja tai sulkevat muutoin toisilta, täysin ulkopuolisilta, työntekijäryhmiltä pääsyn työpaikoille. Tuhannet risteilymatkustajat hypistelevät luottokorttejaan ankkuroituina Pireauksen satamaan, koska villit lakot estävät maihinpääsyn.

Tuomioistuimet julistavat nämä toimet lainvastaisiksi, mutta hallitus sallii ne olemalla estämättä niitä.

Valtio ei kykene keräämään veroja ja maksuja, kun asianomaiset virkailijat eivät pääse työpaikoilleen. Kaupan ala ei saa tuontitavaroita tullivarastosta, kun tullivirkailijat eivät ole töissä.

Kreikka kuitenkin pysyy euromaana, sillä tällä välin Euroopan keskuspankki on Saksan tuella muuttanut rahapolitiikkaansa ”kasvua tukevaksi”. Talouteen on alettu pumpata rahaa, kun on tullut selväksi, että Etelä-Euroopan maat eivät kykene sopeutumaan vakaan rahanarvon oloihin. Kreikkalaisten käytettävissä olevia tuloja siis alennetaan, mutta inflaatiolla. Samalla muidenkin eurot alkavat menettää arvoaan...

Olisiko tämä parempi vaihtoehto?

Ennen mittavan pelastuspaketin hyväksymistä muut euromaat ottavat aikalisän. Ne arvioivat, että Kreikka ei yhteiskunnallisten ja taloudellisten erityispiirteidensä vuoksi yksinkertaisesti sovellu euroalueen jäseneksi. Se ei ole valmis sopeuttamaan julkista ja yksityistä taloudenpitoaan vakaan yhteisvaluutan oloihin.

Kun euroalueen ydinvaltiot eivät ole halukkaita luopumaan yhteisvaluutan aikaansaamista hyödyistä ja vakaan euron politiikasta, ne päättävät antaa huomattavaa rahoitusapua, jotta Kreikka voi ottaa käyttöön oman erillisvaluuttansa.

Tämä tarjoaa Kreikan hallitukselle mahdollisuuden tulevaisuudessa kehittää maan taloutta kreikkalaisen mallin mukaan: suhteellisen korkeata inflaatiota seuraava valuutan devalvoituminen palauttaa takaisin talouden kilpailukyvyn, aiheuttamatta yhteiskuntarauhaa rikkovia mielenosoituksia tai laajamittaista lakkoliikehdintää. Malli osoittautuu Kreikalle sopivaksi huolimatta siitä, että erillisvaluutan käyttö aiheuttaa kustannuksia. Yritykset ja julkinen sektori maksavat lainoistaan huomattavasti korkeampaa korkoa kuin euroalueen vastaavat toimijat, mutta erillisvaluutan tuomana huomattavana etuna on talouden tasaisempi kehitys.

Ydinsähkökiuas joka saunaan

Eurajoki, Pyhäjoki tai Simo saavat uutta potkua, kun uudet ydinvoimalahankkeet lähtevät käyntiin. Talouden kannalta valon ja voiman lisäkapasiteetti on hyvä päätös. Yritän perustella miksi ja kenelle.

Kansantalouden kannalta investoinnit, siis "kiinteän pääoman bruttomuodostus", on - ainakin lyhyellä tähtäyksellä - aina toivottavaa. Vaikeinta on löytää investoija, joka uskoo hankkeeseen niin paljon, että on valmis ottamaan pankista lainaa, käärimään hihat ja laittamaan kauhan heilumaan. Kansantalouden kannalta houkutus on siinä, että investoinneissa pankeista saadaan talouteen rahaa lähestulkoon välittömästi, eivätkä yksityisen ja julkisen kulutuksen rajoitukset jarruta rahankäyttöä. Yksityistä kulutusta kun rajoittavat kotitalouksien tulot tai viimekädessä luottokelpoisuus - julkista taas verotulot ja budjettivaje.

Investoinnit ovat hyväksi kansantaloudelle siksi, että ne tuovat tuloa yrittäjille ja palkkaa työntekijöille. Myös tuonti lisääntyy, mutta vempeleiden ja nippeleden tuonti ulkomailta tuo työtä myös kotimaahan, sillä putket ja piuhat täytyy ruuvata paikoilleen Suomen kylmissä oloissa. Ainapa joku suomalainenkin asentaja pääsee pois kortistosta jonkun puolalais- tai venäläisporukan jatkoksi työkalupakkia kantamaan.

Yrittäjien tulot samoin kuin työntekijöiden palkat maksetaan lainarahalla hankkeen toteutusaikana, joten ne kaunistavat kansantuotelukuja jo niinä kuukausina, vuosineljänneksinä ja vuosina kun hanke on käynnissä. Lisäksi Simon ja Eurajoen isännät voivat vuokrata aittansa ja latonsa ulkomaisten työporukoiden asunnoiksi ja näin rahaa pujahtaa lisää Suomen kansantalouteen, vaikka työvoima tulisi ulkomailta.

Kaikki tämä talouden kasvu lähtee siis käyntiin lainarahalla, eikä se ole keneltäkään pois. Ylistetty olkoon se rohkea yrittäjä joka moiseen hyväntekeväisyyteen ryhtyy!

Hankkeen mahdollisia toteuttajia on jo jonossa odottamassa tarjouskilpailun alkua. Nämä yritykset Ranskasta, Saksasta, Venäjältä, Yhdysvalloista tai Koreasta ovat kiinnostuneet voittamaan hankkeen itselleen, koska useimmiten tarjoukset ovat niin hinnoitellut, että hankkeen toteuttaja saa tilaajalta kulujensa lisäksi voittoa osakkeenomistajien tuottovaatimusten tyydyttämiseksi.

Toteuttajienkin käsiin raha kiertää nopeasti: lainaa tarvitaan, mutta vain siihen asti, että laitos valmistuu ja tilaaja maksaa viimeisen erän kun voimalaitos hyrähtää käyntiin ja alkaa tuottaa sähköä. Suuressa hankkeessa on mahdollista taitavan toteutuksen avulla saavuttaa erittäin hyvä kannattavuus, mikä lisää kiusausta vaikuttaa oman tarjouksen hyväksymiseen valinnan avainhenkilöille suunnatuin lahjuksin. Onneksi Suomessa sellainen peli ei toimi, ja useimpien tarjoajien omat eettiset säännötkin kieltävät tällaisen toiminnan.

Hyötyjiä ovat ne kunnat jotka saavat tällaisen suurhankkeen houkuteltua alueelleen. Hankkeen toteutusaikana se työllistää myös sellaista työvoimaa, joka muutoin on vaikeasti työllistyvää. Kaikeinlainen taloudellinen toimeliaisuus lisääntyy toteutuspaikkakunnalla ja lähikunnissa: asuntoihin löytyy vuokralaisia ja kauppa käy kun matkatyöläiset hankkivat eväitä.

Pidemmällä tähtäyksellä sijaintikunnat pääsevät hyötymään vuosikymmeniksi voimalaitosten maksamista kiinteistöveroista. Mahtavatko Eurajoen suunnistajat saada harjoitushallin tunturisuunnistuksen talviharjoittelua varten?

Todellista rohkeutta ja kylmäpäisyyttä vaatii se, että uskaltautuu pankinjohtajan puheille pyytämään muutaman miljardin lainaa ydinvoimalaitoksen toteuttamista varten. Hallitus, sijoituskunnat, voimalaitostoimittajat, suuremmant ja pienemmät alihankintayritykset sekä paikalliset asentajat ovat jo ahnaina odottamassa osaansa muutaman seuraavan vuoden aikana jaettavasta potista.

Sijoittamisen ajatuksena on, että rahoittajien tuella tehdään investointivaiheessa rahantekokone, johon sijoitetut rahat saadaan takaisin tulevien vuosien ja vuosikymmenten tulovirtana. Usein julkisia suurinvestointeja on hankala perustella. Esimerkiksi moottoritien rakentamisen jälkeen kukaan ei hyödy niistä pennin pyörylää tulovirtana (paitsi Lahden moottoritiestä), varsinkaan kun ihmiset muuttavat moottoritien myötä kasvukeskuksista kauemmas asumaan - ja sitten kolhivat toisiaan ja stressaantuvat kun moottoritie tukkeutuu ruuhka-aikana.

Ydinvoimalan kohdalla kaikki on toisin, ja investointi takaa varman tulovirran kymmeniksi vuosiksi. Lainan takaisinmaksun hoitavat korkojen kanssa sähkön ostajat. Sähkön kuluttajia ovat Suomen kaikki kolmatta miljoonaa kotitaloutta sekä teollisuus. Rapistuva savupiipputeollisuus on lyömässä laudat oviin ja siirtymässä halvemman raaka-aineen ja työvoiman perässä kaukomaille, mutta jäljelle jäävät nuo kaksi ja puoli miljoonaa kotitaloutta, jotka omistavat noin puoli miljoonaa kesämökkiä.

Kotitalouksien sähköntarve on loputon. Arktisissa oloissa sähkön lämmityskysynnän voi moninkertaistaa: Nokeavat öljy-, kaasu- ja puulämmitykset on syytä korvata puhtaalla ydinsähkölämmityksellä. Puoli miljoonaa kesämökkiä on puuttuvilta osin sähköistettävä, jotta syöpää aiheuttavien pienhiukkasten tuotanto lakkaa; saunojen kiukaat tulee vaihtaa sähkölämmitteisiksi. Taloyhtiöiden tulee hiekoituksen sijaan asentaa vastukset piha-alueille. Kävelykadut on sähköistettävä. Laskettelurinteisiin on asennettava kaamoksen ajaksi ulkoilmasolariumlaitteet...

Tällaisella sähkönkulutuksen kasvuskenaariolla ydinvoimalaitokset ovat kannattavia myös niiden tilaajille, eivätkä vain lyhytnäköisesti kansantaloudelle, laitosten toimittajille ja sijaintikunnille. Ja onko ainoakaan tuotettu wattitunti jäänyt koskaan kuluttamatta?

Höpötuhkaa

Tänään 18. huhtikuuta 2010 aurinko on paistanut koko päivän siniseltä taivaalta, kuten eilenkin. Taivaalla ei näy edes ypöyksinäistä kumpupilveä, näkyvästä tuhkasta puhumattakan. On myös hiljaista: läheinen lentokenttä on suljettuna jo kolmatta päivää.

Tällaisessa hiljaisuudessa alkavat salaliittoteoriat itää...

Ainakin pari suomalaisministeriä lähti Espanjasta kohti kotimaata juna- ja autokyydillä. Tuollainen maamatka vie pari-kolme päivää, lentokone taittaa taipaleen muutamassa tunnissa. Onko ministereillä siis jo etukäteen tiedossa, että poikkeustilanne kestää vielä useita päiviä? Ilmeisesti tuhkalakon alku ei ollut tiedossa, elleivät nämä sitten halunneet välttää kiusallisia kysymyksiä vaalirahoituksesta ja ulkomaalaispolitiikasta kotimaassaan.

Onkin uskottaavaa, ettei ministereillä ollut tietoa tulevasta poikkeustilasta. Suomihan ei ole aivan siellä EU:n tiiveimmässä ytimessä silloin kun kyseessä ovat ulkoasiat, koskivatpa ne sitten terrorismia, tuhkapilviä tai ulkoavaruuden olentoja. Sen sijaan päättäväinen ministeri varmaankin saa pätevän ja luottamuksellisen alustuksen sen jälkeen kun tilanne on jo päällä, varsinkin jos häneltä odotetaan asian tiimoilta rahoituspanosta.

Onko tuhkan takana maailmanlaajuinen vipurahasto? Logiikka on yksinkertainen: Rahasto on myynyt lyhyeksi, siis omistamatta myynnin kohdetta, lentoyhtiöiden osakkeita, ja odottanut, että hinnat laskevat ennen luovutusta. Jotta hinta olisi riittävän alhainen, lentoliikenteen täytyi kohdata yllättäviä vaikeuksia. Nämä on saatu aikaan syöksemällä amerikkalaisia asuntovelkakirjajohdannaispapereita pieneen islantilaiseen tulivuoreen. Maan ilmatieteen laitos piti huolen lopusta.

Islannissa kun ollaan, mieleen tulee, että finanssialalla kannuksensa hankkineet veljekset ovat siirtyneet pankkitöiden loputtua Islannin ilmatieteen laitokselle. Sekä talouden että sään mallintaminen edellyttävät, näin ajattelen, hyvinkin samanlaista matematiikkaa. Ainakin ennusteet menevät yhtä lailla pieleen. Edellisessä hankkeessahan pienen Islannin rahoilla oltiin ostamassa koko maailma. Vipuvarsi ei kuitenkaan ollut tarpeeksi pitkä ja vahva, niinpä juttu meni mönkään. Onkohan nyt pienen Islannin tuhkavaroilla pysäytetty suurin osa Euroopan lentoliikenteestä?

Koska tuhkaa ei edelleenkään taivaalla näy, mutta lentokoneet pysyvät maassa, tulee mieleen, että tuhka on silkkaa hämäystä. Tarkoituksena on estää fundamentalistien (en voi mainita mitään uskontokuntaa, jottei verkkopäiväkirjani syytettäisi kiihotuksesta kansanryhmää vastaan) suunnittelelma laaja terrori-isku.

Viranomaiset eivät tietenkään voi paljastaa, mistä on kyse. Se olisi osoitus ylenmääräisestä avoimuudesta. Lisäksi tiedot voivat olla vääriä, kuten Irakin sodan lietsomisessa, ja se voisi olla kiusallista. Niinpä on pitänyt kehittää peitetarina ja siihen saa pikkuruisen islantilaisen tulivuoren tuprahdus kelvata.

Ilmatieteen laitokset on kyllä jotenkin täytynyt saada juoneen mukaan, sitä ei tässä teoriassa voi ohittaa. Elleivät salaisen palvelun agentit ole onnistuneet manipuloimaan Pohjois-Atlantilla sijaitsevia ilmatieteellisiä mittauspisteitä. Niitähän ei taida olla kovin tiheässä, ainakaan yhtä tiheässä kuin maankamaralla. Mikäli tästä on kyse, operaation on ollut ennenkuulumaton menestys: Harva lentokone on päässyt ilmaan, eikä ainoatakaan ole räjäytetty ilmassa tai ohjastettu kohti asutuskeskusta tai ydinlaitosta.

Vaikka edelleen kieltäydyn uskomasta, että tuhkapilvi on vain sitä mitä se on, tuottaa salajuonen tarkempi hamottaminen minulle vaikeuksia. Varsinkin jos juonen takana ovat vapaamuurarit, ulkoavaruuden olennot tai jonkin uskontokunnan kaikkivaltias.

Lopuksi ei ole syytä ylenkatsoa sitäkään seikkaa, että vappu on lähestymässä ja näihin aikoihin teekkaripiireissä kuhisee. Euroopan lentoliikenteen pysähtyminen täyttää kaikki ylenmäärin onnistuneen teekkarijäynän piirteet. Miten ne sen tekivät, sitä en tosin rohkene lähteä arvailemaan.