Ydinsähkökiuas joka saunaan

Eurajoki, Pyhäjoki tai Simo saavat uutta potkua, kun uudet ydinvoimalahankkeet lähtevät käyntiin. Talouden kannalta valon ja voiman lisäkapasiteetti on hyvä päätös. Yritän perustella miksi ja kenelle.

Kansantalouden kannalta investoinnit, siis "kiinteän pääoman bruttomuodostus", on - ainakin lyhyellä tähtäyksellä - aina toivottavaa. Vaikeinta on löytää investoija, joka uskoo hankkeeseen niin paljon, että on valmis ottamaan pankista lainaa, käärimään hihat ja laittamaan kauhan heilumaan. Kansantalouden kannalta houkutus on siinä, että investoinneissa pankeista saadaan talouteen rahaa lähestulkoon välittömästi, eivätkä yksityisen ja julkisen kulutuksen rajoitukset jarruta rahankäyttöä. Yksityistä kulutusta kun rajoittavat kotitalouksien tulot tai viimekädessä luottokelpoisuus - julkista taas verotulot ja budjettivaje.

Investoinnit ovat hyväksi kansantaloudelle siksi, että ne tuovat tuloa yrittäjille ja palkkaa työntekijöille. Myös tuonti lisääntyy, mutta vempeleiden ja nippeleden tuonti ulkomailta tuo työtä myös kotimaahan, sillä putket ja piuhat täytyy ruuvata paikoilleen Suomen kylmissä oloissa. Ainapa joku suomalainenkin asentaja pääsee pois kortistosta jonkun puolalais- tai venäläisporukan jatkoksi työkalupakkia kantamaan.

Yrittäjien tulot samoin kuin työntekijöiden palkat maksetaan lainarahalla hankkeen toteutusaikana, joten ne kaunistavat kansantuotelukuja jo niinä kuukausina, vuosineljänneksinä ja vuosina kun hanke on käynnissä. Lisäksi Simon ja Eurajoen isännät voivat vuokrata aittansa ja latonsa ulkomaisten työporukoiden asunnoiksi ja näin rahaa pujahtaa lisää Suomen kansantalouteen, vaikka työvoima tulisi ulkomailta.

Kaikki tämä talouden kasvu lähtee siis käyntiin lainarahalla, eikä se ole keneltäkään pois. Ylistetty olkoon se rohkea yrittäjä joka moiseen hyväntekeväisyyteen ryhtyy!

Hankkeen mahdollisia toteuttajia on jo jonossa odottamassa tarjouskilpailun alkua. Nämä yritykset Ranskasta, Saksasta, Venäjältä, Yhdysvalloista tai Koreasta ovat kiinnostuneet voittamaan hankkeen itselleen, koska useimmiten tarjoukset ovat niin hinnoitellut, että hankkeen toteuttaja saa tilaajalta kulujensa lisäksi voittoa osakkeenomistajien tuottovaatimusten tyydyttämiseksi.

Toteuttajienkin käsiin raha kiertää nopeasti: lainaa tarvitaan, mutta vain siihen asti, että laitos valmistuu ja tilaaja maksaa viimeisen erän kun voimalaitos hyrähtää käyntiin ja alkaa tuottaa sähköä. Suuressa hankkeessa on mahdollista taitavan toteutuksen avulla saavuttaa erittäin hyvä kannattavuus, mikä lisää kiusausta vaikuttaa oman tarjouksen hyväksymiseen valinnan avainhenkilöille suunnatuin lahjuksin. Onneksi Suomessa sellainen peli ei toimi, ja useimpien tarjoajien omat eettiset säännötkin kieltävät tällaisen toiminnan.

Hyötyjiä ovat ne kunnat jotka saavat tällaisen suurhankkeen houkuteltua alueelleen. Hankkeen toteutusaikana se työllistää myös sellaista työvoimaa, joka muutoin on vaikeasti työllistyvää. Kaikeinlainen taloudellinen toimeliaisuus lisääntyy toteutuspaikkakunnalla ja lähikunnissa: asuntoihin löytyy vuokralaisia ja kauppa käy kun matkatyöläiset hankkivat eväitä.

Pidemmällä tähtäyksellä sijaintikunnat pääsevät hyötymään vuosikymmeniksi voimalaitosten maksamista kiinteistöveroista. Mahtavatko Eurajoen suunnistajat saada harjoitushallin tunturisuunnistuksen talviharjoittelua varten?

Todellista rohkeutta ja kylmäpäisyyttä vaatii se, että uskaltautuu pankinjohtajan puheille pyytämään muutaman miljardin lainaa ydinvoimalaitoksen toteuttamista varten. Hallitus, sijoituskunnat, voimalaitostoimittajat, suuremmant ja pienemmät alihankintayritykset sekä paikalliset asentajat ovat jo ahnaina odottamassa osaansa muutaman seuraavan vuoden aikana jaettavasta potista.

Sijoittamisen ajatuksena on, että rahoittajien tuella tehdään investointivaiheessa rahantekokone, johon sijoitetut rahat saadaan takaisin tulevien vuosien ja vuosikymmenten tulovirtana. Usein julkisia suurinvestointeja on hankala perustella. Esimerkiksi moottoritien rakentamisen jälkeen kukaan ei hyödy niistä pennin pyörylää tulovirtana (paitsi Lahden moottoritiestä), varsinkaan kun ihmiset muuttavat moottoritien myötä kasvukeskuksista kauemmas asumaan - ja sitten kolhivat toisiaan ja stressaantuvat kun moottoritie tukkeutuu ruuhka-aikana.

Ydinvoimalan kohdalla kaikki on toisin, ja investointi takaa varman tulovirran kymmeniksi vuosiksi. Lainan takaisinmaksun hoitavat korkojen kanssa sähkön ostajat. Sähkön kuluttajia ovat Suomen kaikki kolmatta miljoonaa kotitaloutta sekä teollisuus. Rapistuva savupiipputeollisuus on lyömässä laudat oviin ja siirtymässä halvemman raaka-aineen ja työvoiman perässä kaukomaille, mutta jäljelle jäävät nuo kaksi ja puoli miljoonaa kotitaloutta, jotka omistavat noin puoli miljoonaa kesämökkiä.

Kotitalouksien sähköntarve on loputon. Arktisissa oloissa sähkön lämmityskysynnän voi moninkertaistaa: Nokeavat öljy-, kaasu- ja puulämmitykset on syytä korvata puhtaalla ydinsähkölämmityksellä. Puoli miljoonaa kesämökkiä on puuttuvilta osin sähköistettävä, jotta syöpää aiheuttavien pienhiukkasten tuotanto lakkaa; saunojen kiukaat tulee vaihtaa sähkölämmitteisiksi. Taloyhtiöiden tulee hiekoituksen sijaan asentaa vastukset piha-alueille. Kävelykadut on sähköistettävä. Laskettelurinteisiin on asennettava kaamoksen ajaksi ulkoilmasolariumlaitteet...

Tällaisella sähkönkulutuksen kasvuskenaariolla ydinvoimalaitokset ovat kannattavia myös niiden tilaajille, eivätkä vain lyhytnäköisesti kansantaloudelle, laitosten toimittajille ja sijaintikunnille. Ja onko ainoakaan tuotettu wattitunti jäänyt koskaan kuluttamatta?

Höpötuhkaa

Tänään 18. huhtikuuta 2010 aurinko on paistanut koko päivän siniseltä taivaalta, kuten eilenkin. Taivaalla ei näy edes ypöyksinäistä kumpupilveä, näkyvästä tuhkasta puhumattakan. On myös hiljaista: läheinen lentokenttä on suljettuna jo kolmatta päivää.

Tällaisessa hiljaisuudessa alkavat salaliittoteoriat itää...

Ainakin pari suomalaisministeriä lähti Espanjasta kohti kotimaata juna- ja autokyydillä. Tuollainen maamatka vie pari-kolme päivää, lentokone taittaa taipaleen muutamassa tunnissa. Onko ministereillä siis jo etukäteen tiedossa, että poikkeustilanne kestää vielä useita päiviä? Ilmeisesti tuhkalakon alku ei ollut tiedossa, elleivät nämä sitten halunneet välttää kiusallisia kysymyksiä vaalirahoituksesta ja ulkomaalaispolitiikasta kotimaassaan.

Onkin uskottaavaa, ettei ministereillä ollut tietoa tulevasta poikkeustilasta. Suomihan ei ole aivan siellä EU:n tiiveimmässä ytimessä silloin kun kyseessä ovat ulkoasiat, koskivatpa ne sitten terrorismia, tuhkapilviä tai ulkoavaruuden olentoja. Sen sijaan päättäväinen ministeri varmaankin saa pätevän ja luottamuksellisen alustuksen sen jälkeen kun tilanne on jo päällä, varsinkin jos häneltä odotetaan asian tiimoilta rahoituspanosta.

Onko tuhkan takana maailmanlaajuinen vipurahasto? Logiikka on yksinkertainen: Rahasto on myynyt lyhyeksi, siis omistamatta myynnin kohdetta, lentoyhtiöiden osakkeita, ja odottanut, että hinnat laskevat ennen luovutusta. Jotta hinta olisi riittävän alhainen, lentoliikenteen täytyi kohdata yllättäviä vaikeuksia. Nämä on saatu aikaan syöksemällä amerikkalaisia asuntovelkakirjajohdannaispapereita pieneen islantilaiseen tulivuoreen. Maan ilmatieteen laitos piti huolen lopusta.

Islannissa kun ollaan, mieleen tulee, että finanssialalla kannuksensa hankkineet veljekset ovat siirtyneet pankkitöiden loputtua Islannin ilmatieteen laitokselle. Sekä talouden että sään mallintaminen edellyttävät, näin ajattelen, hyvinkin samanlaista matematiikkaa. Ainakin ennusteet menevät yhtä lailla pieleen. Edellisessä hankkeessahan pienen Islannin rahoilla oltiin ostamassa koko maailma. Vipuvarsi ei kuitenkaan ollut tarpeeksi pitkä ja vahva, niinpä juttu meni mönkään. Onkohan nyt pienen Islannin tuhkavaroilla pysäytetty suurin osa Euroopan lentoliikenteestä?

Koska tuhkaa ei edelleenkään taivaalla näy, mutta lentokoneet pysyvät maassa, tulee mieleen, että tuhka on silkkaa hämäystä. Tarkoituksena on estää fundamentalistien (en voi mainita mitään uskontokuntaa, jottei verkkopäiväkirjani syytettäisi kiihotuksesta kansanryhmää vastaan) suunnittelelma laaja terrori-isku.

Viranomaiset eivät tietenkään voi paljastaa, mistä on kyse. Se olisi osoitus ylenmääräisestä avoimuudesta. Lisäksi tiedot voivat olla vääriä, kuten Irakin sodan lietsomisessa, ja se voisi olla kiusallista. Niinpä on pitänyt kehittää peitetarina ja siihen saa pikkuruisen islantilaisen tulivuoren tuprahdus kelvata.

Ilmatieteen laitokset on kyllä jotenkin täytynyt saada juoneen mukaan, sitä ei tässä teoriassa voi ohittaa. Elleivät salaisen palvelun agentit ole onnistuneet manipuloimaan Pohjois-Atlantilla sijaitsevia ilmatieteellisiä mittauspisteitä. Niitähän ei taida olla kovin tiheässä, ainakaan yhtä tiheässä kuin maankamaralla. Mikäli tästä on kyse, operaation on ollut ennenkuulumaton menestys: Harva lentokone on päässyt ilmaan, eikä ainoatakaan ole räjäytetty ilmassa tai ohjastettu kohti asutuskeskusta tai ydinlaitosta.

Vaikka edelleen kieltäydyn uskomasta, että tuhkapilvi on vain sitä mitä se on, tuottaa salajuonen tarkempi hamottaminen minulle vaikeuksia. Varsinkin jos juonen takana ovat vapaamuurarit, ulkoavaruuden olennot tai jonkin uskontokunnan kaikkivaltias.

Lopuksi ei ole syytä ylenkatsoa sitäkään seikkaa, että vappu on lähestymässä ja näihin aikoihin teekkaripiireissä kuhisee. Euroopan lentoliikenteen pysähtyminen täyttää kaikki ylenmäärin onnistuneen teekkarijäynän piirteet. Miten ne sen tekivät, sitä en tosin rohkene lähteä arvailemaan.

Massajuoksujen lähtöjärjestys

Massajuoksutapahtumissa lähetetään yhtaikaa tuhansia juoksijoita matkaan. Ruuhkia ja ohituksia ei voitane välttää, mutta niitä voi minimoida. Parahultaisessa tapauksessa juoksijat ammutaan matkaan samassa järjestyksessä kuin he saapuvat maaliin: kiiresimmät eturivissä ja leppoisimmat taivaltajat jonon hännillä.

Tällä periaatteella ruuhkien ja ohitusten määrä minimoituu. Lähtölaukauksen jälkeen jono venyy kun nopeammat juoksijat kasvattavat välimatkaa hitaampiin. Erot kasvavat matkan myötä eikä synny ohitustarvetta.

Useissa massajuoksuissa ajanmittaukseen käytetään kenkään kiinnitettävää mikrosirua, joka luetaan juoksijan ylittäessä reitille asetetun anturin. Lähtölaukauksen jälkeen juoksijat ylittävät ensimmäisen anturin, jolloin „nettoajan“ laskenta alkaa. „Bruttoaika“ alkaa juosta lähtölaukauksesta. Maalianturin ylitys pysäyttää ajan laskemisen.

Massajuoksujen lähtöjärjestelyjen hyvyyttä voi arvioida vertailemalla nopeimpien juoksijoiden brutto- ja nettoaikojen eroja. Jos lähtöjärjestelyt ovat hyvät – lähtöalueella on riittävästi tilaa ja juoksijat jo alun alkaen oikeassa järjestyksessä – kärkijuoksijoiden brutto- ja nettoaikojen erot ovat pienet. Heidän ei tarvitse jonottaa ennen ensimmäiselle anturille saapumista eikä ohitella hitaampiaan myöhemminkään taipaleella.

Vertailin lähtöjärjestelyjen hyvyyttä kahden massajuoksutapahtuman kesken. Tapahtumat olivat ING Europe-Marathon Luxembourg (23. 5. 2009) ja Helsinki City Marathon (15. 8. 2009). Molempiin osallistui tuhansia juoksijoita.

Kopioin Excel taulukkoon jlukisista tulosluetteloista tuhannen ensimmäisen juoksijan brutto- ja nettoajat. Laskin niiden erotuksen (käytin 0:aa niille 98 juoksijalle, joilta puuttui teknisten ongelmien takia nettoaika HCM:ssa).

Tapahtumissa oli eroa! Tuhat ensimmäistä juoksijaa odotteli Helsingissä lähtölaukauksen jälkeen yhteensä 11 tuntia ennen nettoajan laskemisen alkua. Luxeburgissa tuhat ensimmäistä käytti odotteluun aikaa peräti 40 tuntia. Juoksijaa kohti jonotusaika oli Helsingissä 40 sekuntia ja Luxemburgissa 2 minuuttia 24 sekuntia. Kauimmillaan tuhannen parhaan joukkoon mahtunut odotteli Helsingissä neljä ja puoli minuuttia (sijalla 790), Luxemburgissa kahdeksan ja puoli (sijalla 415).

Tämän perusteella Helsingin lähtöjärjestelyt ovat paljon paremmat. Lähtöalueella oli mahdolisesti enemmän tilaa, ja erityisesti Helsingissä oli onnistuttu sijoittelemaan juoksijat oikeaan järjestykseen jo ennen maratonin alkua.

Tämä vertailu on vain suuntaa-antava. Tapahtumat ovat erilaisia, enkä ottanut huomioon sitä, että Luxemburgissa juostiin samaan aikaan puolimaratoni.

Laihdutusvinkki: uloshengityksellä sutjakaksi

Monen liikunta-aiheisen verkkopäiväkirjan aiheena on laihtuminen. Tässä on tarjolla painonpudotukseen pari ilmaista vinkkiä, jotka perustuvat hyvin unohdettuun koulubiologiaan ja ennakkoluulottomaan ajatteluun.

Tunnettua on, että terveellä ihmisellä kiinteä ja nestemäinen ravinto tulee elimistöön suun kautta. Bulimiasta kärsivillä se myös poistuu suun kautta. Muilla ruoka kulkee siististi suoliston läpi, ja matkalla ruoasta imeytyy elimistöön nestettä sekä erilaisten entsyymien ja muiden liuottimien pilkkomia eloperäisiä hiiliyhdisteitä: hiilihydraatteja, rasvahappoja, valkuaisaineita - hiukkasen myös hivenaineita. Veri kuljettaa eloperäiset hiiliyhdisteet aivoihin, maksaan, lihaksiin tai muualle solujen ravinnoksi.

Osa hiiliyhdisteistä varastoituu hyvinä päivinä elimistöön rasvana, pahan päivän varalle.

Koska nykyään on selvästi enemmän hyviä kuin pahoja päiviä, ainakin ravinnonsaannin kannalta, rasvaa tuppaa kertymään elimistöön liikaa. Viime vuosina on erityisesti huolestuttu rasvan kertymisestä varusmiesten elimistöön, joko ennen palvelusta tai sen aikana. Tästä voinee päätellä, että varusmiesten päivät ovat niitä hyviä, ainakin ravinnonsaannin kannalta, ja ehkä niitä siksi niin tarkkaan laketaankin.

Mutta seuratkaamme rasvan kulkua: miten se sitten poistuu elimistöstä? Toisinaan rasvaimulla, mutta useimmiten uloshengittämällä. - Tämä on tavallaan itsestäänselvyys, mutta jotenkin se tuntuu yllättävältä, ainakin minulle.

Soluhengityksessä happi ja eloperäiset hiiliyhdisteet vapauttavat energiaa solujen käyttöön. Tuloksena syntyy vettä ja hiilidioksidia, sekä hurjasti hengen- ja ruumiintuotteita. Vesi poistuu hikoilemalla ja omia teitään, ja matkalla siihen liukenee typpiperäisiä suoloja ynnä muuta kuonaa. Mutta rasvojen hiili poistuu elimistöstä hengittämällä, ellei se nyt sitten paakkuunnu valtimoihin jonkinlaisina kolesteroli yhdisteinä.

Veden kulku elimistön läpi ei ole suorassa suhteessa hiilidioksidin muodostumiseen. Koska vettä käytetään myös lämmönsäätelyyn, suurin osa vedestä vain käväisee elimistössä, sitoutumatta koskaan rasvamolekyyleihin.

Painonhallinnan avain on siis uloshengitys. Hiiltä pitää uloshengittää enemmän kuin sitä syö. Niin helppoa on laihtuminen.

Nukkuminen on painonhallinnan kannalta otollista aikaa. Silloin hiilen sisäänotto on minimissään - ellei satu syömään unissaan - mutta tasainen hengitys poistaa hiilidioksidia hitaasti mutta varmasti.

Hengästymistä aiheuttava liikunta on niin ikään oiva tapa päästä eroon hiilidioksidista. Lämmönsäätelyn takia tosin suurin osa painon alenemasta johtuu nestehukasta, mutta kyllä liikunnan yhteydessä hiiltäkin poistuu, olipa hiilen lähteenä sitten maksan tai lihasten glykogeeni - tai rasvasolut.

Liike-elämän palveluiden käyttö 2003-2006

Edellinen viikonloppukirjoitus kiinnitti huomioni Tilastokeskuksen toimialaluokituksen ryhmään "K74" Liike-elämää palveleva toiminta, joka on näennäisesti vetänyt viime vuosien talouskasvua.

Kyse on palveluista, jonka kulutusta me tavalliset kuluttajat tuskin olemme lisänneet miljarditolkulla viime vuosina. Tosin toimialaan kuuluvat mm. lakipalvelut, joille saattaa ilmetä kasvavaa kysyntää huonosti valitun puolison tai naapurien kanssa rettelöidessä.

Kuka siis ostaa liike-elämän palveluita? Sen pitäisi käydä ilmi Tilastokeskuksen panos-tuotos taulukoista. - Lukijat oikaiskoot minua, mikäli tulkitsen lukuja väärin. Jos niin teen, en tee sitä tahallani vaan silkasta tyhmyydestä.

Panos-tuotos taulukot kuvaavat palvelujen hankintaa ostohintaisina. Se on eri asia kuin toiminnan tuottama arvonlisä, mutta kelvatkoon tässä yhteydessä.

Liike-elämän palveluiden käyttö lisääntyi 5,4 miljardia euroa vuosina 2003-2006. Tästä viennin kasvun osuus oli 1.4 miljardia, josta melkein kaikki oli vientiä EU:n ulkopuolelle.

Ei liene yllätys, että teollisuudessa liike-elämän palveluiden käyttöä lisäsi eniten "Radio-, televisio- ja tietoliikennevälineiden valmistus", lähes 0,9 miljardilla. Tämä toimiala ei taida olla mitään kuvaputkien ja putkiradioinen valmistusta, vaan toiminnan takana on N-alkuinen klusteri.

Rakennustoiminta lisäsi liike-elämän palveluiden käyttöä 0,3 miljardilla, elintarvike-, puutuote ja koneteollisuus kukin n. 0,1 miljardilla.

Kauppa lisäsi voimakkaasti näiden palvelujen käyttöä: tukkukauppa ja agentuuritoiminta 0,3:lla, moottoriajoneuvojen ja polttoaineiden kauppa sekä vähittäiskauppa kumpikin 0,2 miljardilla.

Palvelupuolelta löytyy kuitenkin kaikkein suurin kummajainen: liike-elämää palveleva toiminta osti välituotteeksi saman toimialan palveluita vuonna 2006 peräti 0,6 miljardilla eurolla enemmän kuin vuonna 2003.

Näyttääpä siltä, että kirjanpitäjät, lakimiehet ja insinöörit ovat vihdoinkin keksineet talouskasvua tuottavan ikiliikkujan!

Mistä talouskasvu on viime vuosina tullut?

Ensinnä tulisi mieleen, että kauppa on kasvanut, kun kuluttajat ovat vaihtaneet tietokoneet, matkapuhelimet, käyttöjärjestelmät ja tuulipuvut uudempiin vuosimalleihin usean kerran vuodessa.

Toiseksi arvaisin, että teollisuus on edelleen Suomen talouden tukijalka, ja entistä kiiltävämmät paperilaadut, massiivisemmat dieselmoottorit, sulavalinjaisemmat matkapuhelimet ja omatoimisemmat laitteet sekä kojeet valloittavat maailmaa ja tuottavat palkka- ja pääomatuloja valtion verotettavaksi talouden pyörittämiseksi.

Kolmantena ehdokkaana on rakennustoiminta, joka sentään näkyy kaikkialla levittämässä entistä ohuempia asfaltti-, betoni- ja maalikerroksia entistä pidemmille tie- ja katuosuksille sekä korkeammille seinille.

Kolmas arvaus meni oikeaan suuntaan, muttei osunut nappiin sekään.

Tilastokeskuksen vanhassa toimialaluokituksessa on kummajaisena "Kiinteistö- ja liike-elämän palvelut". Absoluuttisina lukuina "K" toimiala on kasvanut paljon ja tasaisesti vuosina 2002-2003.



Kiinteistö- ja liike-elämän palvelut koostuu kahdesta tasavahvasta komponentista. Ensimmäinen on asuntojen vuokraus. Tämä tuntuu uskottavalta: monet asuvat vuokralla ja vuokrat ovat korkeita. Mahtaako luvun takana piileksiä myös omistusasumisen laskennallinen vuokratuotto, jota kasvuhaluiset poliitikot tuskin malttavat kovin pitkään olla verottamatta?

Toisena komponenttina on - ainakin minulle yllätykseksi - erilainen liike-elämää palveleva toiminta. Kirjanpito, insinööri- ja konsulttitoimistot kuuluvat tähän luokkaan. - Kyllähän noita konsultteja parveilee varsinkin julkishallinnon rakennusten ala-auloissa verkkojaan virittelemässä, mutta se, että toimialan kasvu, siis euroissa mitattuna, on viime vuosina ylittänyt kaupan, majoitustoiminnan, liikenteen ja hyvinä vuosina peräti rakennustoiminnankin yksittäisen arvonlisän, se on lähestulkoon järkyttävää.

Teollisuus kokonaisuutena on kumminkin hyvien vuosien kasvuhuumassa onnistunut tuottamaan enemmän palkkoina ja pääomatuloina jaettavaa ja verotettavaa kuin konsulttipalvelut yksinään.

Insinöörituttavat aikoinaan naureskelivat palveluyhteiskuntaan siirtymistä: Ei sellainen kasvu pitkälle vie, että aletaan pestä toinen toistemme sukkia. Kyllä teollinen valmistus on ja pysyy Suomen talouden perustana. - Palveluyhteiskunnan suuntaan on kuitenkin menty jo niin pitkälle, että sukanpesupalvelut tarvinnevat konsultteja markkinoinnin, tuotannon ja kirjanpidon asiantuntijatehtäviin.

Taitaapa siinä sukanpesijälle jäädä aika pieni siivu elämiseen.

Talousoptimismin innostama joukkovoima tiivistyy satamissa

Satamatyö on kieltämättä vaativaa. Pakkasrajoja ei tunneta, ympärillä liikkuu ahtaissa tiloissa suuria koneita ja raskaita taakkoja. Möljä on usein liukas ja bulkkialuksen ruumassa ahtaaja saa limakalvoilleen juuri sellaista pölyä, mitä on laivaan ahtaamassa tai sieltä purkamassa. Työtahti on kiivas, sillä laivoilla on kiire tuottamaan korkoa sijoituksille.

Siitä huolimatta, että ahtaaja on palkkansa ansainnut, minua ihmetyttää suuresti lakon ajakohdan valinta. Jollei nyt syynä satu olemaan hyvät maaliskuiset pilkkisäät.

Olisikohan käynyt niin, että perusteettoman talousoptimismin rekyyli on iskenyt takaisin?

Suomen taloudessa menee heikosti. Bruttokansantuote laski viime vuonna yli seitsemän prosenttia, enemmän kuin 90-luvun lamassa. Erityisesti supistuneen ulkomaankaupan hyydyttämä teollisuustuotanto putosi, peräti viidenneksellä. Eniten supistuivat metalli- ja paperiteollisuus. Juuri näiden toimialojen tuotteet kulkevat satamien kautta. Niinpä ahtaajien luulisikin suhtautuvan nöyrästi tulevaisuuteensa.

Positiivinen ajattelu on eräänlainen ratkaisu silloin, kun asiat menevät huonosti. Talousoptimismissa pyritään muun muassa nytkähdyttämään talouskaruselli iloisempaan vauhtiin lisäämällä yksityistä kulutusta. Vuonna 2009 yksityinen kulutus, joka oli noin kaksinkertainen verrattuna julkiseen kulutukseen, väheni vain pari prosenttia, ja oli yli puolet bruttokansantuotteesta.

Koska yksityisen kulutuksen osuus talouskarusellin pyörittäjänä on noinkin merkittävä, tuntuu ymmärrettävältä, että taloutta yritetään saada pyörimään kannustamalla kuluttajia kuluttamaan.

Mutta kukapa uskaltaisi kuluttaa, jos tulevaisuus näyttää synkältä? Siksi tarvitaan positiivisia viestejä siitä, miten talous ikään kuin jo olisi kääntynyt kasvuun. Huolimatta siitä, että ainakin vienti vielä takkuaa.

Ja keitä ovat nämä potentiaaliset kuluttajat, positiivisten talousuutisten kohteet? Keitäpä muita kuin minä, sinä ja - muiden mukana - satamien ahtaajat.

Viimeksi mainitun ryhmän kohdalla talousoptimismin viesti näyttää menneen erityisen hyvin perille. He kun ovat jo ulosmittaamassa kasvun hedelmiä, ennen kuin kasvu on edes nytkähtänyt liikkeelle. Onnea vaan yritykseen.